keskiviikko 31. elokuuta 2011

Väliaikatietoja hammasprojektista

Pepin alakulmureita on yritetty saada kääntymään kohta kaksi viikkoa. Jos nyt tuli tunne, että et tiedä mistä puhun, niin täältä löytyy aikaisempi postaus aiheesta. Pikku hiljaa ollaan vasta löydetty ne asennot ja otteet, joilla homma onnistuu. Sekä minä että mieheni pyrimme tekemään mahdollisimman monta vääntökertaa per päivä. Välillä kertoja tulee reilu kymmenen, toisinaan vain seitsemän. Lääkärin kehoituksesta pidän kerroista tukkimiehenkirjaa, joka onkin osoittautunut hyväksi ideaksi.



Hampaat ovat kääntyneet ainakin vähän. Hampaiden kärki osoitti aluksi viistosti sisäänpäin, kohti kitalakea. Nyt hampaat ovat jotakuinkin suorat, osuen yläikeniin. Paljon on silti vielä tekemistä, jotta hampaat saisi ikenien etupuolelle oikealle paikalleen. Välillä olen projektin suhteen toiveikas ja toisinaan ajattelen, että ei tästä mitään tule. Silti samalla teen tietysti parhaani.


Meillä on miehen kanssa ihan erilaiset tavat vääntää hampaita. Minä onnistun parhaiten, kun väännän yhtä hammasta kerrallaan, pitäen jotain pehmustetta peukaloni ja hampaan välissä. Peppi on minulla vasemmassa kainalossa pää rintaani vasten, kun väännän vasemman puoleista hammasta oikealla peukalolla. Oiken puolen kanssa vaihdan hänet oikeaan kainaloon ja käytän vasemman käden peukaloa. Mies taas vääntää molempia hampaita yhtäaikaa Pepin ollessa hänen sylissään selkä mieheen päin.



Muistatteko kun pelkäsin lääkäristä saadun pallon päätyvän Rillan leikkeihin? Eräs kommentoija ehdotti silloin, että entä jos palloja olisikin kaksi: yksi molemmille. Siitä muistinkin, että meillähän on jossain vastavanlainen pallo ja jopa löysin sen melko vähällä etsimisellä. No, molemmat koirat leikkivät kyllä mielellään palloilla. Tosin Peppi pelkällä naruosalla. En ole tainnut nähdä pallo-osaa Peppin suussa kertaakaan, Rillan suussa sitäkin useammmin. Hän on pureskellut toisen palloista jo melkein rikki. Tyypillistä. Pallosta ei siis ole hampaiden vääntäjäksi, joten käsin täytyy homma hoitaa.


Toistaiseksi Peppi on suhtautunut tähän, varsin brutaaliin toimintaan, ihmeen hyvin. Saattaa ensin vähän rimpuilla, mutta alistuu pian kohtaloonsa. Toistaiseksi en ole huomannut, että Peppi olisi alkanut karttamaan minua tai miestä vääntämisen pelossa. Olenkin yrittänyt ajoittaa vääntämiset niin, että Peppi ei osaisi yhdistää toimitusta mihinkään sanoihin tai eleisiin. En esim. pyydä häntä luokseni tai aloita vääntämistä, jos hän itse pyrkii syliin.


Mamman varpaita on PALJON mukavampaa syödä kun jotain TYHMÄÄ palloa! Nih.


Taidan mennä taas vääntöhommiin. ;)


Teille lukijoille toivotan mukavaa päivää!



maanantai 29. elokuuta 2011

Pidämme pemmeästä

Artun blogissa oli taannoin erittäin oivaltava postaus koiran nukkumapaikan valinnasta. Meilläkin arvostetaan samoja asioita kuin Arttulassa: "pemmeää" petiä, sekä lauman ja tärkeiden lelujen läheisyyttä.


Minulla on todettu koira-allergia jo teini-ikäisenä. Siitä johtuen Rosa ja Ines eivät (aluksi) saaneet nukkua makuuhuoneessa. Vuosien saatossa sääntöön tuli ensin poikkeuksia, kuten että viikonloppuisin sai nukkua makkarissa, mutta viikolla ei. 



Jo  vuosia sitten poikkeukset muuttuivatkin säännöksi (kuinka yllättävää!) ja koirat saivat nukkua aina makuuhuoneessa, useinmiten meidän sängyssä. Rosa oli hyvin tarkka saavutetuista eduista. Hänellä oli tapana murahtaa oikein kunnolla, jos häntä sattui yöllä vahingossa tönäisemään. Niinpä totuimme miehen kanssa nukkumaan mitä kummallisemmissa asennoissa, jotta Rosan ei tarvinnut siirtyä. Ines oli joustavampi, hänelle sopi mikä vaan vapaa kohta sängystä. Tosin aika usein heräsin aamulla niin, että Ineksen pää oli omani kanssa samalla tyynyllä. Joskus, jos herättiin kasvot samaan suuntaan, sanoi Ineksen ilme jotakuinkin näin: "onpa häiritsevää, kun sun nenä on niin lähellä mun kuonoa, käänny urpo!"


Uuden sukupolven koirat ovat alusta saakka saaneet valita nukkumapaikkansa itse. Rilla ei useinkaan nuku koko yötä makuuhuoneessa, vaan vaihtelee paikkaa pitkin kotia. Peppi Pienoinen ei vielä (muka!) pääse itse hyppäämään sänkyyn, mutta mamma kyllä auttaa aika usein.. Peppi nukkuu mieluusti ihan kiinni minussa, joko samalla tyynyllä tai peiton alla.


Sohvat ja nojatuolit ovat meillä koirat saaneet aina vapaasti vallata. Aikoinaan uuden sohvan valinnassa tärkein kriteeri olikin se, että koko perhe mahtuu samalle sohvalle. Ines tykkäsi nukkua päiväunet sohvan käsi- tai selkänojan päällä ja Rillalla näyttäsi olevan samat mieltymykset. Ines tykkäsi myös kovasti vahtia sohvalta pihan tapahtumia ja sohva onkin aina aseteltu niin, että siitä näkee hyvin ulos. Rilla viihtyy erittäin hyvin myös eteisen sohvan käsinojalla, jossa on yleensä pino mamman epämääräisiä, puolikäytettyjä vaatteita.


 

Ympäri kotia on myös levitelty koiranpetejä, peittoja ja patjoja, joilla on pemmeä pötkötellä. Alunperin ne olivat lähinnä Rosaa varten, kun hän ei vanhenmiten enää päässyt itse hyppäämään sänkyyn tai sohvalle. Paikoilleen ovat kaikki saaneet jäädä, koska ahkerassa käytössä näyttäisivät edelleen olevan.


Peppi on muuten meidän ensimmäinen todellinen sylikoira. Yksikään westimme ei ole ollut sylissä viihtyvää sorttia. Peppi Pötkylä taas ottaa sylissä piiiitkiä päiväunia. Myönnän, että usein jätän jotain  juuri sillä hetkellä tekemättä, koska en halua häiritä nukkuvaa Peppiä. Ja uskallan muuten väittää, että mies sortuu samaan. Eihän nukkuvaa koiraa saa häiritä, kaikkihan nyt sen tietää! ;)


Luita ja leluja löytyy kaikista koirien nukkumapaikoista. Puoli-kiusallista onkin herätä yöllä esim. solmuluu selän alla, hmm..





Mitenkäs muilla, saako koirat tulla sänkyyn ja/tai sohvalle?
Missä teidän koirat tykkäävät nukkua yönsä?


Ps. Jäikö jotakuta vaivaamaan se alussa mainitsemani koira-allergia? No, sehän on hoitunut tällä "koti siedätyksellä" kuin itsestään. Tosin saatan joskus harvoin saada lieviä oireita muiden koirista, mutta omista koirista en. Eikös olekin metka juttu!

perjantai 26. elokuuta 2011

Ruokaperjantai

Nyt on sekin sitten koettu, nimittäin koirien yhteisesiintyminen kylässä. Tai no kylässä ja kylässä, mutta siis muualla kuin kotona. Rilla ja Peppi pääsivät yhtenä iltana molemmat mukaan vaarille eli isälleni. Esittelen kohta voileipiä, jotka puuhasteltiin siskontytön kanssa illan ruokatarjonnaksi. Mutta ensin kerron, miten koirien vierailu sujui.


Rilla käyttäytyi todella hyvin: antoi kaikkien rapsutella itseään ja oli oikea enkeli. (Ylpeä mamma täällä moi!) No, ettei kaikki olisi liian kiiltokuvamaista, niin olihan mukana myös Peppi.. ;) Jo aikaisemminkin merkille laittamani asia sai nimittäin vahvistuksen: Peppi EI pidä pienistä ihmisistä. Hän joko pelkää heitä tai vihaa; mahdollisesti molempia, huoh. Mukana illanvietossa ollut perhepiirin kaksivuotias sai osakseen sellaistakin käytöstä, että huhhuh! Peppi aloitti hänet nähdessään ihan mahdottoman, murinalla höystetyn haukkumisen! Eikä lapsiparka siis todella ollut ehtinyt kuin astua ovesta sisään. Pepin ilta kuluikin pitkälti "putkassa" eli makuuhuoneen sängyn alla, josta hän antoi mitä moninaisempia ääninäytteitä aina tasaisin väliajoin. Lapsi, jonka mummolassa on kääpiöpitkis, toisteli epäuskoisena: Rilla on kiltti, Peppi on tuhma, HUOH! Mistäköhän tämöinen nyt sitten johtuu ja miten saan tämän erittäin ei-toivotun käytöksen karsittua Pepistä pois, anyone?

Tänään koirat ovat viettäneen "rokulipäivää" erilaisissa vaakaasennoissa. Sekä kiltteily että tuhmailu on selvästikin ihan yhtä uuvuttavaa.. ;D




No, nyt niihin leipiin, jotka olivat HYVIÄ, voin kertoa! Siskontyttö on kehitellyt vuosien saatossa ihania yhdistelmiä tanskalaistyyppisten voileipien päällysteiksi. Perhepiiriimme mahtuu monenlaisia makumieltymyksiä, joita ajetellen valitsimme tämänkertaisen vierasjoukon perusteella seuraavat kolme täytevaihtoehtoa:



Konjakkihärkäleipä:

- viipale vuokaleipää (oma suosikkini on Oululaisen Reilu täysjyvä)
- piparjuurituorejuustoa
- salaatinlehti
- pari viipaleeta konjakkihärkää  (paahtopaisti, suolaliha tms. käy yhtä hyvin)
- remouladekastiketta (itse tehtyä tai valmista)
- persiljaa koristeluun


1. Voitele leipäviipale piparjuurituorejuustolla. (Leikkaa leivän reunat halutessasi pois).

2. Päällystä leipä salaatinlehdellä ja rullaa päälle muutama lihaviipale.

3. Lisää lihan päälle reilu lusikallinen remouladekastiketta.

4. Koristele persiljatupsulla. Koristeeksi sopii hyvin myös pikkutomaatin ja/tai pienen suolakurkun puolikkaat sekä kurpitsapikkelsi.


Katkarapuleipä:

- viipale vuokaleipää
- chilimausteista tuorejuustoa
- ½  keitetty kananmuna viipaleina
- n. desi katkarapuja
- sitruunamajoneesiä (valmista tai sitruunan mehulla maustettua)
- tilliä




1. Voitele leipäviipale clilituorejuustolla. (Leikkaa leivän reunat halutessasi pois).

2. Asetelle kananmunaviipaleet tuorejuuston päälle.

3. Lisää runsaasti katkarapuja ja pursota niiden päälle reilu annos sitruunamajoneesia.

4. Koristele tillillä. Koristeeksi sopii hyvin myös kurkku- ja/tai sitruunaviipaleet.


Briejuustoleipä:

- viipale vuokaleipää
- salaatinlehti
- maustamatonta tuorejuustoa
- muutama viipale briejuustoa
- mustaherukkahyytelöä




1. Voitele leipäviipale tuorejuustolla. (Leikkaa leivän reunat halutessasi pois)

2. Päällystä leipä salaatinlehdellä ja muutamalla viipaleella briejuustoa.

3. Lisää juuston päälle reilu annos mustaherukkahyytelöä.

4. Koristele halutessasi tuoreillä yrteillä ja/tai hedelmillä (päärynä, ananas, viinirypäleet)


Leipien kanssa joimme mehujuomaa, johon tulee puolet tuoremehua ja puolet vichyä. Ko. juoman on isäni kehitellyt hellejuomaksi jo ennen minun syntymääni. Viime vuosina juoma on vakiinnuttanut asemansa kaikille maistuvana ruokajuomana, silloin kun kahvitellaan isän luona. Vähän makeamman version saat, kun käytät Valion kolmen hedelmän mehua ja Hartwallin Sitrus Frissiä.


Perjantaissa ollaan taas ja viikonloppu häämöttää.

Kivaa viikonloppua kaikille, syökää hyvin ja rentoutukaa!

 



keskiviikko 24. elokuuta 2011

Tukka hyvin, kaikki hyvin

Westie on trimmattava rotu. Pääsääntöisesti westien turkki tulisi trimmata nyppimällä 3-4 kertaa vuodessa. Joidenkin yksilöiden turkki voi tosin olla laadultaan pehmeä ja silloin suositellaan koneella trimmausta eli nk. ajelua. Samoin, jos karva on huonosti irtoavaa tai iho kärsii nyppimisestä, kannattaa turkki ajella. Olen myös pannut merkille, että vanhenevien westien kohdalla siirrytään usein turkin ajeluun, vaikka turkki nuorempana olisikin nypitty. Tämä on mielestäni erittäin hyvä asia. Ajelu on kuitenkin koiralle paljon nopeampi ja lempeämpi vaihtoehto!



Karkeakarvaisten mäyräkoirien turkki trimmataan myöskin nyppimällä. Karkkareiden karvan pituudessa ja määrässä on ilmeisen paljon yksilökohtaisia eroja. Normaali nypintätiheys lienee kaksi kertaa vuodessa, mutta joillekin yksilöille (vrt. esim. Peppi) riittänee kerta vuoteen tai jopa harvemmin. Meillehän Peppi on perheen ensimmäinen mäyräkoira ja myöskin lähipiirin ensimmäinen karkkari, joten asiantuntemusta ko. rodusta ei minulla vielä todellakaan paljoa ole. Joten keskitytään tämän aiheen puitteissa enemmänkien westeihin.




Aikoinaan, kun Rosa tuli meille päätin heti, että osallistun ensimmäiselle mahdolliselle nypintäkursille. Sinne suunnattiinkin Rosan kanssa muistaakseni jo toisen nypintäkerran aikoihin. Aika pian minulle selvisi, että kyseinen (taito)laji EI TODELLAKAAN ole minun heiniäni! Neljä tuntia ähelsin Rosan turkin kanssa ja silti tuloksena oli kokonaan nyppimättä jäänyt pää sekä ERITTÄIN kummallisesti nypitty vartalo. ;) Muistan vieläkin sen täydellisen epäonnistumisen tunteen ja sen, kuinka totaalisen puhki minä ja Rosa sen rääkin jälkeen olimme. Kotona kaaduttiin molemmat suoraan sänkyyn ja nukuttiin kunnon parin tunnin kooma-päikkärit. Mies naureskeli epäuskoisena, että miten se nyt muka NIIN vaikea ja raskasta oli? Opin kursilla kaksi asiaa, joista on ollut kuluneina vuosina todella paljon apua: a) minä en osaa enkä halua nyppiä koiria b) maksan MIELELLÄNI siitä, että joku muu tekee sen. ;D


Rosan iholle nyppiminen ei tehnyt hyvää. Muutaman kerran iho jopa tulehtui nyppimisestä niin pahasti, että hoidoksi tarvittiin monen viikon antibiottikuuri.  Ineksellä taas oli karva erittäin tiukassa ja siksi nyppiminen oli hankalaa. Aika pian molempien koirien turkit ryhdyttiinkin ajelemaan, ensin trimmaamossa ja myöhemmin mieheni toimesta kotona. Kotona trimmaamisen etu on se, että koiran voi ajella monessa osassa: yhtenä päivänä pää, toisena tassut jne.  Samaten itse tehdessä on helpompaa ottaa huomioon mahdolliset ihon ongelmakohdat. Huomasimme miehen kanssa nopeasti, että minä olen myös todella toivoton turkin ajelussa ja mieheltäni se taas sujui mitä parhaiten. Monasti muuten pelotellaan, että westien turkki menettää karkeutensa ja helppohoitoisuutensa ajelun seurauksena. Rosan ja Ineksen turkit pysyivät kuitenkin sopivan karkeina, ja ennen kaikkea trimaaminen ajelemalla oli koirille (ja koirien iholle) paljon mukavampaa. Tietenkään he eivät kotitrimauksen jälkeen enää koskaan näyttäneet sellaisilta, kun westiet rotumääritelmän mukaan trimmattuina näyttävät. Meille sillä ei ollut mitään merkitystä. Koirien terveys ja mukavuus menivät (tottakai!) ulkonäön edelle.


 
Mukavan trimmaajan löytäminen on osottautunut vuosien saatossa haastavaksi. Rosan ja Ineksen kanssa kokeiltiin monia, eikä silti oikein mieleistä (lue: ystävällistä ja taitavaa) löydetty. Sekin varmaan osaltaan kannusti siirtymään kotiparturointiin. Uuden sukupolven koirien myötä tuli trimmaajan etsiminen taas ajankohtaiseksi. Meillä kävi kyllä hyvä tuuri, koska Rillan kasvattaja osasi suositella trimmaajaa ihan meidän läheltä. Trimaajan kanssa meillä synkkasi heti jo puhelimessa. Ja kerta kerran jälkeen olen vain tyytyväisempi, hieno homma! Hän trimmaa kaikkia rotuja, mutta on erikoistunut myös muutamien rotujen näyttelytrimmeihin. Westie on yksi näistä roduista. Hänellä itsellään on myös kaksi westiä. Hän on trimmanut myös paljon karkkareita ja sehän sopii meille. Pidän kovasti hänen tiukasta, mutta LEMPEÄSTÄ otteestaan koiriin. Hän myös tietää paljon koirista, eikä pelkää antaa neuvoja oma-alotteisesti.




Arvaattekin jo varmaan, että meidän pumpseilla oli parturipäivä. Pepin turkissa ei tosin ollut paljon nypittävää, mutta sekä trimmaaja että minä halusimme totuttaa Peppiäkin ko. toimitukseen tulevaisuutta ajatellen. Eli pikkuisen lyhennettiin makkaratytöltäkin karvaa. Ero entiseen ei ole kovin mittava. ;D Pikkuisen saattoi salaa naurattaa Pepin ERITTÄIN dramaattinen piipitys trimmauspöydällä. Trimaajan 6-vuotias tyttökin totesi pikkuvanhasti, että hei, se on mäyräkoira, hahahah!





Rillalle toimitus oli jo kolmas laatuaan ja sujui oikein mallikkaasti. Minulla on muuten tapana jättää koira kaksistaan trimmaajan kanssa, silloin jos luotan ihmiseen. Tämän teen siksi, että uskon koiran käyttäytyvän paremmin ilman omistajaa, ja näin helpottuu työ sekä koiran että tekijän osalta. Toisekseen haluan tarjota trimmaajalle työrauhan. Itse nimittäin inhoan tehdä tuon tyyppistä työtä, jos joku "kyttää" vieressä.

Tässä hassussa kuvasarjassa voitte ihailla trimmaajan tekemää hyvää jälkeä:







 


 
Sellaista tämä meidän naisten elämä on: tukan kanssa taistelua ja hyvän kampaajan etsintää! ;)




PS. Askartelin uuden bannerin ja muokkasin samalla sivupalkin kuvia, ehkä huomasittekin?









maanantai 22. elokuuta 2011

Kuumeilua

Koko viikonloppu meni flunssassa, blaah. Vieläkin on pää täynnä räkää. Paljon on silti sinne päähän mahtunut myös kaikenlaisia ajatuksia. Esitän yhden pohdintani teille "ääneen": mikä on sopiva määrä koiria yhdessä perheessä? Ymmärrän toki, että kysymykseen ei ole yhtä(än) oikeata vastausta. Tai oikea vastaus voi olla vaikkapa: ei yhtään tai kymmenen tai mitä vaan.


Itse olen aina ollut sitä mieltä, että meille sopiva määrä koiria on kaksi. Mutta entäs, jos karkaa mopo käsistä,  ainakin ajatuksen tasolla? Jos on joutunut (tahtomattaan) siettämättömän ja ilmeisen sinnikkään koirakuumeen kouriin, ja haluaisikin ihan yhtäkkiä, että koiria olisi kolme tai no, neljä tietysti. Koska, jos salainen unelma on toinen mäyräkoira (lyhytkarvainen kääpiö sellainen), niin meikäläisen matematiikalla kaksi plus yksi on neljä. Okei, täytynee selittää vähän.


Minähän olin päättänyt (ja nämä minun päätökset, periaatteet yms. tiedetään), että vaikka westie tulee varmaankin aina olemaan minulle ja meille se 'THE ROTU', niin westien allergiset taipumukset huomioiden en haluaisi rotua "kannattaa". Juu, no sitten tuli Rilla, niinpä niin. Pepin kohdalla sentään noudatin päätöstäni. Ainakin kerran. Kun eikö se nyt ole päivänselvää, että jos westieihmisellä on yksi westie ja kaksi mäyräkoiraa niin eihän se vaan sovi. Eli yksi mäyräkoira lisää tarkoittaa (tottakai!) myös toista westiä. Muuten ei kertakaikkiaan tule mistään mitään. Maailmankirjat ja systeemit menee ihan hyrskyn myrskyn, enkä voi ottaa moista omalletunnolleni.


Ymmärrän, että luulette nyt flunssan (ja sen rään) sekoittaneen lopullisesti pääni. Mutta kyllä se oli sekaisin jo ennen tätä flunssaa. En ole vaan tunnustanut sitä täällä. Kaiken huippuna Pepin kasvattaja soitti perjantaina ja kertoi, että heillä on siellä reilun viikon vanhat kääpiölyhkärin pennut. Myöskin kertoi luopuvansa yhdestä 5 kk vanhasta kääpiöpitkiksestä, joka on väritykseltään ruskea laikullinen. Varmaan ihan rumia sekä lyhkäripennut että pilkkupitkis. ;D Sovittiin vielä, että mennään käymään kasvattajalla Pepin kanssa ja samalla nähdään pennut. Tämä kuuluu varmaan sarjaan *kaikin tavoin hyvät ideat*?




Ei me nyt sentään (ainakaan toivottavasti!) lisää koiranpentuja olla juuri nyt ottamassa, mutta haaveilen, että josko vuoden päästä. Käytäntö on nyt näyttänyt, että kaksi pentua samaan aikaan, on ihan toimiva ratkaisu. Se mahdollinen westie täytyy kyllä sitten olla huolella valituista vanhemmista, kaikkein mieluiten ulkomaantuonti. Eikä se tietenkään mitään takaa. Eihän mikään mitään takaa. Mikä vaan koira voi sairastua mihin vaan tai loukata itsensä tai taivas voi pudota ja maailmanloppu tulla. Lisään tähän vielä järjen sanan ITSELLENI: kaksi koiraa = paljon huolta, neljä koiraa = paljon huolta x 2. Huomaatteko muuten nämä monimutkaiset korkeamman asteen yhtälöt, joita muodostelen ihan "tosta vaan"? Tällä matikkapäällä taidan päätyä vääjämättä alan professoriksi, siis vähintäänkin.





No nyt kun olen tehnyt tämän tunnustuksen, niin olisette tosi kivoja, jos vastaisitte siihen kysymykseeni:

mikä on sopiva määrä koiria yhdessä perheessä? 

Mikä on SINUN mielipiteesi?
 (Lue: puhu minulle järkeä!! Argumentoi höperöt ajatukseni kumoon- pliiiiis!!)



Pakko kertoa vielä ote oikeasta elämästä. Isäni on kasikymppinen, eläkkeellä oleva insinööri. Kaikin puolin älykäs ja järkevä herrasmies. Kun vein Pepin ensimmäistä kertaa isälle näytille, niin hän kysyi ERITTÄIN huolestuneella äänellä, että eihän näitä koiria teille enää enempää tule? Minä vastasin tyynnyttelevästi, että ei tietenkään. Peppi otettiin vain Rillalle seuraksi, jotta Rilla ei kiusaisi Rosa-mummua. Silloin kyllä uskoin sanoihini itsekin. Mutta eipä aikaakaan, kun uudet ajatukset löysivät tiensä pääni sisään...isä parka!








perjantai 19. elokuuta 2011

Ruokaperjantai

Syksyn tulon voi jo haistaa ja maistaa. Vaikka olenkin kesäihminen, niin yksi asia syksyssä ilahduttaa, sienet. Ne saa kuitenkin mieluusti kerätä joku muu. Hirvikärpäset ja kyykistely kun kuuluvat täällä inhokkilistalle. ;) Uuden sukupolven koirille tämä on ensimmäinen syksy. Viileämmät lenkit maistuvat kyllä koko perheelle. Eli okei, hyväksyn syksyn, mutta talvi-ihmistä minusta ei taida kovin helpolla saada, rajansa kaikella! :D



Viime viikolla kävin hakemassa torilta kanttarelleja. Aika pieniä ja kuivia olivat, mutta kelpasivat hyvin sienikastikkeeseen, tässäpä ohjetta:


Kanttarellikastike:

- litra kanttarelleja
- 2 sipulia
- 2-2,5 dl (ruoka)kermaa
- 100 g (kanttarelli)tuorejuustoa
-  nippu ruohosipulia
- 1 kpl kasvisliemikuutio
- suolaa
- valkopippuria



Jos kastikkeeseen haluaa lisää makua, niin mielestäni sienikastikkeiden ja -muhennosten maustamiseen sopii erinomaisesti: viinipullon jämät, (dijon) sinappi, soijakastike, rosmariini, timjami ja muskottipähkinä. Itse laitan usein, tuon perusohjeen lisäksi, vähän mitä milloinkin sattuu kotoa löytymään.

Kastikkeen teet näin:

1. Pilko sienet ja sipulit.

2. Laita kuumalle pannulle iso nokare voita ja lisää mukaan sieni- ja sipulisilput sekä kasvisliemikuutio.





3. Paista niin kauan, että sienistä irtoava neste haihtuu.  (Seuraavaksi lisätään mahdollinen viini. Sekä punainen että valkoinen käy hyvin. Määränä n. dl on hyvä. Itse laitoin tällä kertaa desin kuivaa siideriä tuomaan makuun happoa.)

4. Lisää kerma ja tuorejuusto. Anna kastikkeen sakeutua hetki.

5. Mausta maun mukaan suolalla ja valkopippurilla (sekä halutessasi muilla mausteilla. Itse lorautin mukaan tilkan soijakastiketta.)

6. Silppua lopuksi sekaan runsaasti ruohosipulia.



7. Tarjoa vaikkapa perunoiden ja paistetun lohen kanssa.


Kokeilin todella pitkästä aikaa savustuspussia lohen kypsentämiseen. Pussissa kalaan ei tule kovinkaan voimakasta savunmakua, mutta ihan mukavaa vaihtelua silti perus uunilohelle.


Pussin käyttöohjeessa kehotettin sivelemään hunajaa lohifileelle ja näin tein. Sitten kala pussiin, pussi hyvin kiinni ja kuuman uunin ihan alatasolle. Ensin vartti 275°:ssa ja perään puolisen tuntia 200°:ssa.


Mies tykkää todella paljon kaikenlaisista rahkajälkkäreistä ja -välipaloista. Erilaisia marja- ja hedelmärahkoja tuleekin tehtyä usein. Alla helppo perusohje, josta tulee iso annos! ;) Meillä ei tätä kannata tehdä vähän, koska miehelle maistuu rahkasysteemit niin hyvin. Ohjetta on tosiaan helppo muutella erilaisilla marjoilla ja hedelmillä. Tarvittavan sokerin määrä riippuu paljon makumieltymyksistä ja käytettyjen hedelmien makeudesta, joten sopiva makeus löytyy maistelemalla.

Marjarahka:

- 2-2,5 dl vaahtoutuvaa kermaa (oma suosikkini on Flora vispi)
- 2 purkkia maitorahkaa (yhteensä 400 g)
- 1 purkki mausttetua rahkaa (esim. vanilja)
- 1 rkl vaniljasokeria
- ½-1 dl (hedelmä)sokeria
- n. litra marjoja tai hedelmiä

1. Vaahdota kerma.

2. Lisää mukaan rahkat ja vaniljasokeri. Jatka vaahdottamista vielä hetki.

3. Sekoita lusikalla mukaan marjat ja/tai hedelmät sopivan kokoisina paloina.

4. Maista ja makeuta haluamallasi määrällä (hedelmä)sokeria.

Kuvassa olevassa rahkassa on pensasmustikoita ja vadelmia.




Viikonloppu on taas edessä ja ruokaa tulee varmasti laitettua. Olisi kiva keksiä jotain uutta ja inspiroivaa. Hmm, taidan surffailla ideoita ruokablogeista, joista suosikkejani ovat tämä ja tämä.


Rentouttavaa viikonloppua myös teille kaikille lukijoille!





torstai 18. elokuuta 2011

Mietteitä menneistä


Ihan ensiksi haluan kiittää teitä kaikkia ihania, jotka jätitte kannustavia ja erittäin informatiivisiä kommentteja edelliseen postaukseen! Olen kiitollisuudesta ihan äimänä! Tämä on kyllä juuri sitä bloggaamisen parhautta, nopeaa vuorovaikutusta, josta on apua toivottavasti myös jollekin lukijoista, mutta nyt ainakin minulle. Teidän kommenttejen johdosta suhtaudun koko hampaiden venytysprojektiin paljon toiveikkaammin, ehkä tämä vielä tästä!

SUURI KIITOS SIIS TEILLE!




Sitten ihan toiseen aiheeseen...


Olen syntynyt Helsingissä ja asunut koko lapsuuteni ja nuoruuteni kaupungissa kerrostalossa. Enkä silloin osannut edes muusta haaveilla. Kaikki ystävätkin asuivat kerrostalossa. Naapurustossa oli paljon samanikäisiä lapsia, joiden kanssa leikittiin ulkona aina kun vain oli mahdollista.



Mieheni ja minun ensimmäinen yhteinen koti oli ihan Helsingin keskustassa, korkeassa kerrostalossa. Sieltä oli todella helppo kulkea minne vaan, kaikki oli lähellä. Oli ihanaa asua keskikaupungilla. Kunnes meille tuli Rosa ja kaupunki rupesi näyttämään ihan erilaiselta. Koiran kanssa mikään ei ollutkaan enää kaupungissa helppoa. Pissalenkit piti tehdä likaisilla kaduilla ja kunnon lenkeille lähdettiin autolla. Rosan iho ja tassut alkoivat myös näyttää allergisen westien merkkejä, eikä jatkuva kaupungin likojen poispeseminen helpottanut todellakaan oireita. Siitä se haave maalle muutosta sitten lähtikin.


Eipä aikaakaan, kun pääkaupungin pölyt oli karistettu kannoilta. Uudenlainen elämä koitti pikkukaupungissa, 60-luvun rivitalossa. Oma pieni pihapläntti ja puulämmitteinen sauna tuntuivat aivan uskomattomalta luksukselta. Ihmeteltiin ääneen, että voiko näin ihanaa ollakaan? Ihanaa se aluksi olikin. Rosan lenkittäminen kotiovelta alkavia kävelyteitä pitkin oli aivan mahtavaa. Rosan turkki vaihtoi myös konkreettisesti väriä ilmansaasteenharmaasta westienvalkoiseksi, hyvä homma!


Vaikka asuntomme oli talon keskimmäinen, ei meillä aluksi ollut seinänaapureita kuin toisella puolella. Toisen puolen asunto oli useamman vuoden tyhjillään asukkaan ollessa vanhainkodissa. Ne ainoat seinänaapurit olivat oikein mukavia: vanhemmat ja kaksi pientä tytärtä. Sitten meille tuli Ines, jota naapurin lapset olisivat halunneet tulla katsomaan ja ulkoiluttamaan monta kertaa päivässä. Itse en pidä ollenkaan ajatuksesta, että pelkästään meihin tottuneita koiria ulkoiluttaisi vieras lapsi. Lasten äiti oikein erikseen kerran kysyi minulta, että miksi lapset eivät saa ulkoiluttaa meidän koiria? Ymmärsi kyllä kun selitin, että koirat eivät ole tottuneet lapsiin ulkoiluttajina. Ja, jos koira vaikka pääsee karkuun, niin tilanne on aikas hankala. Tunsin silti itseni jotenkin huonoksi ihmiseksi. Naapureilla oli myös tapana nostaa tytöt pihojemme välisen aidan yli leikkimään koirien kanssa esim. kun söimme aamupalaa pihalla. Äiti sanoi aina kovaan ääneen tytöille, että koirien on hyvä totutella lapsiin, hmm..



No sitten se meidän toisenpuolen asunto myytiin ja siihen muutti nuori pariskunta pienen poikansa kanssa. Alkoi hankala vaihe meidän elämässä. Ines oli tottunut, ettei olohuoneen puoleisesta naapurista kuulu mitään ja nyt kun sieltä kuului, niin Ines rupesi haukkumaan ja Rosa yhtyi. Koirat haukkuivat ilmeisesti tuntikausia päivän aikana. Me emme tietenkään asiasta tienneet, kun olimme päivät poissa kotoa. Uudet naapurit valittivat kyllä kaikesta mahdollisesta muusta, kuten siitä, että kun meiltä päin tuulee, niin koirista lähtevät allergeenit tulevat heidän puolelleen ja heidän poikansa saa allergiaoireita. Pojan isä on lääkäri.. Lopulta vanhat naapurit kertoivat meille koirien hakkumisesta ja pääsimme puuttumaan ongelmaan. Hommasin heti molemmille haukunestopannat, jotka auttoivatkin nopeasti. Uusien naapureiden asenneongelmaan pannat eivät tehonneet. Eräänä jouluaamuna mm. kun toivotin heille pihalla hyvää joulua, sain happamaksi vastaukseksi, että ei ole hyvä joulu, koska he ovat joutuneet kuuntelemaan koko yön mieheni epävireistä laulua. Mieheni EI laula. Ilta yhdeksän aikaan taisimme kuunnella ylioppilaskuoron joululevyä. Tässä vaiheessa meillä oli jo muuttosuunnitelmat pitkällä.Totesimme yhdessä, että nyt on aika kokeilla omakotitaloasumista.



Kova työ oli löytää sopiva talo, mutta etsiminen kyllä lopulta palkittiin. Kuluva kesä on jo seitsemäs täällä maaseudun rauhassa, oman pihan suojissa. Omakotitaloasumiseen liittyvissä teknisissä- ja huoltoasioissa olemme aivan toivottomia. Taloyhtiössä asuminen on näiltä osin kyllä todella paljon vaivattomamapaa. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun esim. öljy on loppunut ja aamusuihku on otettu jääkylmällä vedellä. Pihalle ei osata eikä jakseta tehdä paljon mitään ja sen se on näköinenkin. Terassi on öljytty kerran, räytäskouruihin on kurkattu kerran, katolla käyty kerran jne.


Meidän boheemiin tyyliin sopii sitten kyllä se, että pyykkiä voi pestä vaikka keskellä yötä eikä joululevyn kuuntelu häiritse ketään. ;) Silti ehdottomasti paras puoli tässä asumismuodossa on se, että koirat saavat haukkua ja ulkoilla omalla pihalla niin kuin lystäävät ilman, että kukaan siitä häiriintyy. Kodin ympäriltä löytyvät ulkoilumaastot ovat myös tosi hyvät, iso plussa!  Kun esim. maantien laitaa pitkin kävely olisi varmaan pitkänpäälle vähän tylsää.


Nämä asumisasiat ja -valinnat pyörivät taas mielessä, kun olin Pepin kanssa Helsingissä lääkärireisulla. Käväisin Pepin nukutuksen aikana Kampin kauppakeskuksessa ja meinasin todella jäädä jalkoihin siinä ihmisvilinässä. Autolla tein muutaman kilometrin matkaa lääkäristä Kamppiin n. 20 minuuttia. Toki maanantaina oli Rihannan konsertti Hietsussa, mutta silti. Vanhassa kotikaupungissa on välillä ihan kiva käydä, mutta kyllä maalla on mukavaa ;), en voi muuta sanoa! Läheiset välillä päivittelee, että kyllä te olette tehneet isoja päätöksiä koirien takia. Niin, millä tavoin niitä päätöksiä sitten tulee tehdä? Koko perheen viihtyvyyttä ajatellen kai. Tämä on taas sitä omannäköistä, kukin tavallaan! Koskaanhan ei toki tiedä minne elämä kuljettaa, mutta nyt on hyvä näin.




Tällaista mietiskelyä ja muistelua tänään. Kuvissa Rilla ja Peppi pihapuuhissa.