perjantai 28. syyskuuta 2012

Pizzaperjantai ☺

Viime viikonloppuna meillä syötiin pizzaa. Lintsasin pohjan suhteen ja ostin valmispohjat. Sara Leen Pizza Kit on minulle tuttu vuosien takaa Amerikasta ja iloitsin kovasti, kun se taannoin rantautui Suomeen. Pizza kitissä on tuore pizzapohja ja ihan ok tomaattikastike. Eli hyvinkin kotikutoista pizzaa saa tehtyä tosi pienellä vaivalla. Tällä kertaa tein kaksi pellillistä sellaisilla meille ehkä kaikkein tavallisimmilla täytteillä.

(Olen muuten postannut pizzasta ennekin ja ko. postauksesta *klik* löytyy hyvä ohje pizzapohjalle sekä linkki tomaattikastikereseptiin, jos haluat tehdä myös ne itse.)


Fetapizza:
(pellillinen)

- Sara Lee Pizza Kit
- (puna)sipuli
- (suippo)paprika
- rasiallinen pikkutomaatteja tai muutama perus tomaatti
- n. 200 g fetaa (vai mitä lie salaattijuustoa onkaan)
- puoli purkkia oliiveja (esim. kivettömiä kalamata)
- juustoraastetta




1. Laita uuni kuumenemaan 200°:een.

2. Kuori ja siivuta sipuli. Jos haluat sipulista miedomman makuista, kuullota viipaleita hetki pannulla tilkassa oliiviöljyä. Voit halutessasi maustaa sipulit esim. balsamicolla, sokerilla, suolalla ja/tai mustapippurilla.




3. Levitä pizzapohja leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Jos käytät Sara Leen pohjaa, voit halutessasi venyttää käsin tai kaulita pohjaa hiukan suuremmaksi niin, että se peittää koko pellin.




4. Levitä tomaattikastike pohjan päälle reunoja myöten.





5. Juustoraasteen suhteen taitaa vallita kaksi koulukuntaa. Toiset laittavat juustoraasteen heti tomaaattikastikkeen jälkeen ja toiset taas ihan viimeiseksi muiden täytteiden päälle. No, minä noudatan molempia tapoja. Laitan osan juustoraasteesta tomaattikastikkeen päälle, koska se auttaa mielestäni pitämään täytteet pohjassa kiinni. Silti lisään juustoraastetta myös pizzan pinnalle, koska a) tottakai pinnalla pitää olla juustoa ja b) juustoahan ei voi koskaan olla liikaa. ;)

6. Levitä seuraavaksi pohjan päälle sipuliviipaleet (joko paistetut tai raa'at). 

7. Lisää sitten kuutioitu feta, oliivit, kuutioitu paprika ja puolitetut pikkutomaatit. Päälle vielä kerros juustoraastetta niin halutessasi. 




8. Paista pizzaa n. 10 - 15 min tai kunnes pinta on saanut hyvän värin.





Tonnikalapizza:
(pellillinen)

- Sara Lee Pizza Kit
- 2 purkkia tonnikalaa
- 150 - 200 g katkarapuja
- pieni purkki kapriksia
- purkki ananaspaloja
- n. 100 g sinihomejuustoa
- juustoraastetta




1. Tee kohdat 1, 3, 4 ja 5 kuten yllä.

2. Valuta tonnikalapurkeista ylimääräinen neste pois ja levitä tonnikalaa tasaisesti pizzapohjan päälle.

3. Valuta sulatetut katkaravut sekä kaprikset ja ananaspalat ja lisää tonnikalan päälle.

4. Murustele sinihomejuusto ja ripottele pizzalle. Lisää pinnalle halutessasi vielä juustoraastetta.




5. Paista 200°:ssa n. 10 - 15 min tai kunnes pinta on saanut hyvän värin.




6. Tarjoa pizzat vaikkapa rucolasalaatin kanssa.





~~~


Sain vihdoin muokattua blogin asetuksia niin, että ketjukommentointi onnistuu. Minulla oli aikaisemmin joku niin vanha blogipohja, että sen asetuksissa toimi vain se perinteinen kommentointityyli. Jouduin muokkaamaan blogipohjaa aika paljon, joten vinkatkaa kommenttiboksissa, jos blogi näkyy nyt teidän koneella jotenkin huonosti. Yritän muovata säätöjä sitten sen mukaan.


Loppuun vielä terkkuja tytöiltä!





keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Vaiheiden vaiheita



Helmivaihe se vaan jatkuu ja jatkuu. Nyt on menossa kirkkaiden helmien vaihe.





Olen myös tykästynyt laittamaan muuten lasihelmistä tehtyyn rannekoruun yhden hopeisen välihelmen.




Siskolle ja siskontytölle pujottelin viime viikolla tuliaisiksi yhdet korut. He ovat kyllä ihanan kiitollista sakkia. Ihan sama minkälaiset korut vien, niin molemmat suunnilleen kiljuvat onnesta. :D Sisko kysyi, että onko tämä helmivaihe jossain vaiheessa mahdollisesti laajenemassa kaulakoruihin? No, ensi viikolla menen pienelle helmikurssille, joten katsotaan, mitä siitä seuraa..




Helmivaiheen lisäksi minulla on myös yksi uusi vaihe: mehujää sellainen. Olen ihan koukuttunut mehujäihin, joita en ole enemmälti syönyt sitten teini-iän. Ehdoton suosikkimehujääni on tällä hetkellä Pirkan mansikka-appelsiini Amppari. Niitä kuluu vähintään yksi päivässä ja kaksi parhaassa.



Lapsuudessa ja vielä teininäkin tosiaan tykkäsin tosi paljon mehujäistä ja ilokseni huomasin, että muutamaa silloista suosikkiani saa edelleen.



Silti amppari menee nyt maullaan noidenkin edelle. Lapsuudesta muistan myös Valion appelsiinimehujään, jota ei ole saanut enää vuosikymmeniin. Samoin ananas-lipsi on jäänyt mieleeni, koska siinä oli mehujään pinnalla jonkinlainen rapea kuori. 

Muistuuko teillä mieleen lapsuuden mehujääsuosikkeja?


Koirilla jatkuu Kiina-projekti-vaihe. Se on saanut uuden kaivuupisteen takapihalta.






Projektin ansiosta saamme miehen kanssa säännöllisesti ihastuttavia multasuukkoja mutanaamaisilta kaivureilta - how lovely! ;)




Koiratädillä on myös menossa monenlaisia mukavia vaiheita, kuten mosaiikkivaihe. Käykääpä ihastelemassa hänen blogissaan! *klik*





maanantai 24. syyskuuta 2012

Ensimmäinen Visio-käynti

Viime viikolla olin Pepin kanssa tutustumiskäynnillä koirakoulu Visiossa Nurmijärvellä. Pepin käytös tilanteissa, joihin liittyy hänelle vieraita ihmisiä, eläimiä tai paikkoja, on aiheuttanut minussa epävarmuutta siitä, miten minun itse pitäisi ko. tilanteissa toimia. Onhan päivän selvää, että minun epävarmuuteni ihan varmasti lisää Pepin epävarmuutta ja siten pahentaa tilannetta entisestään. Jostain syystä en osaa lukea Pepin käytöstä ollenkaan yhtä helposti kuin esim. Rillan. Mielestäni Peppi on sekä pelokas että aggressiivinen yhtä aikaa, mikä ei ole Rillalle tai ollut edesmenneille koirillemme ollenkaan tyypillistä. Halusin siis ennen kaikkea, että joku asiantuntija kertoo minulle kuin pikkulapselle, miten kannattaa toimia ja vääntää rautalangasta asiat, joita en muuten ymmärrä. Onneksi koirakouluttaja Sari Paavilainen oli heti kanssani samalla aaltopituudella ja jaksoi selittää ja havainnollistaa asiat niin, että jopa minä tajusin.




Olimme Visiossa pari tuntia, jonka vietimme heidän koulutustilassa kolmisin: Sari, Peppi ja minä. Peppi sai olla vapaana isossa tilassa ja tutustua siihen sekä Sariin omassa tahdissaan. Tosin Sariin Peppi ei oikeastaan tutustunut ollenkaan, haisteli pari kertaa puolen metrin etäisyydeltä ja kiersi sen jälkeen kaukaa.




Kävimme ensin läpi asiat, joiden takia olimme tulleet. Sari osasi heti kertoa, että Peppi on hänen mielestään epävarma, nuori koira, joka tarvitsee paljon rohkaisua ja tukea ihmisiltään. Hän sanoi kaikkien Pepin elkeiden, eli haukkumisen, murinan ja hännän aggressiivisen asennon, kertovan samasta asiasta: pelosta ja epävarmuudesta. Elkeillään Peppi sanoo ympäristölleen: menkää pois! Sari luokitteli Pepin myös draama queeniksi, jonka allekirjoitan täysin. Draamakuningatar on luonteeltaan kirjaimellisesti dramaattinen ja liioitteleva. Kaikki tunnetilat ovat ylikorostuneita, hyvässä ja pahassa. Ilo on satakertaista, mutta niin myös esim. pelko. Tunnistan tästä Pepin (ja myös itseni, hitsi.. ;)) täysin. Peppi jopa haukottelee aivan ylidramaattisen suurieleisesti ja äänekkäästi.




Kerroin Sarille muutamia tosielämän tapauksia, joissa olen ollut ihmeissäni Pepin käytöksestä ja etenkin epävarma omasta toiminnastani. Pidin kovasti Sarin maalaisjärkisestä ja maanläheisestä tavasta selittää asioita. Hänen mielestään esim. se, että koiria ei saisi ollenkaan inhimillistää, on ihan turhaa kärjistämistä. Olen tästä enemmän kuin samaa mieltä! Toki hän korosti, että koira ei tietenkään ole ihminen, mutta kuitenkin monella tapaa paljon ihmisen kaltainen, tunteva olento. Hän neuvoi minua ajattelemaan, miltä minusta itsestäni tuntuisi, jos olisin tosi peloissani ja minua pakotettaisi tutustumaan uusiin paikkoihin ja ihmisiin. Niin, enpä varmaan olisi kovinkaan innoissani tilanteesta ja yrittäisin pysyä mahdollisimman huomaamattomana taka-alalla. Sarin mielestä Pepin kannatta antaa uusissa tilanteissa tehdä niin kuin hän itse haluaa. Jos hän sitten rohkaistuu tulemaan piilopaikastaan vaikkapa haistelemaan vieraita, niin silloin kannattaa kehua ja palkita herkuilla

Sarin mielestä tässä vaiheessa Peppiä ei tule asiakseen viedä uusiin paikkoihin tai kutsua vieraita meille, koska tällä hetkellä tuollaiset tilanteet ovat vaan turhaa kiusaamista. Normaalia elämää ei toki tarvitse välttää, mutta Pepin totuttamisen takia ei kannata vierailuita juuri nyt järjestää. Sen sijaan kannattaa ensin katsoa, josko kotona tehtävät harjoitteet auttaisivat lieventämään Pepin pelokkuutta ja edetä siitä sitten pienin askelin. Kuulostaa oikein järkevältä!




Minuahan on myös hämmentänyt se, että Peppi ei tunnu saavan jännittävissä tilanteissa minkäänlaista henkistä tukea rauhallisesta ja iloisesta Rillasta. Tähänkin Sarilla oli hyvä esimerkki. Jos pahasti lentokammoinen ihminen joutuu lentokoneeseen, niin tuskin hänen pelkonsa hälvenee, vaikka muut lentokoneessaolijat olisivat kuinka rauhallisia. Niinpä.





Visiossa kaiken koulutuksen perusta on luoda hyvä, luottamuksellinen suhde koiran ja omistajan välille. Tämä saavutetaan parhaiten palkitsemalla koiran toivottu käyttäytyminen ja jättämällä ei-toivottu käyttäytyminen huomioimatta. Visiossa suositaan myös ns. naksutinkoulutusta, jossa koiran toivottu käyttäytyminen merkitään naksautuksella, joko erillisellä naksuttimella tai naksauttamalla kielellä kitalakea. Naksaus tarkoittaa koiralle myös palkintoa, joka on useimmiten nami, mutta se voi olla myös kehu tai mieluisa leikkihetki. Alussa kannattaa käyttää nameja palkintoina varsin runsaskätisesti. Kun koiran ja omistajan välinen luottamus on vahvistunut ja koulutus etenee, voi namipalkintoja vähentää ja lisätä kehuja. Nameina voi käyttää mitä tahansa ruokaa, joka koiraa miellyttää. Liian ruuan antamista palkintoina ei kannata pelätä. Koiranhan ei tarvitse saada yhtään ruokaa kupista, niin kuin me omistajat joskus ehkä luulemme, vaan vaikka koko päivittäinen energiatarve voidaan oikein hyvin antaa palkintoina.

Koulutuksen ei myöskään tarvitse rajoittua tarkasti määrättyihin sessioihin päivässä, vaan koiraa voi palkita oikeasta käytöksestä pitkin päivää. Oikea eli toivottu käytös ei ole pelkästään isoja asioita, kuten vaikkapa luoksetulo pyydettäessä. Vaan ihan kaikki pikkujututkin esim. että koira antaa koskea tassuunsa (ajatellen kynsien leikkuuta tai tassukarvojen siistimistä). Minä olen ajatellut palkitsemisen ihan liian monimutkaisesti ja väärin. Olen toki palkinnut ns. isoista jutuista, mutta pikkujutuissa olen säästellyt nameja ja jakanut pelkkiä kehuja. Nyt meillä muuttuu ääni kellossa ihan täysin ja koirat tulevat kylpemään palkintonameissa. (Joo, mamma, draamakuningattarien ylikuningatar, kuvailee asiaa vain ihan vähän liioitellen.. :D)




Sarin mukaan tällä tekniikalla koiran saa oppimaan ihan mitä vain, kunhan vaan kärsivällisesti harjoittelee. Tällä systeemillä, jos saan luotua Pepin kanssa ensin kotona ja muuten turvallisessa ympäristössä hyvän luottamuksen ja kontaktin, voidaan palkitsemisharjoituksia jatkaa myöhemmin asteittain Pepille haastavammissa tilanteissa.

Kaikki tämä on minulle periaatteessa ihan "tuttua huttua", mutta todellisuudessa tarvitsen näköjään jonkun sanomaan minulle, että asia todella ihan oikeasti on näin. Nimim. Pitkät ja mutkikkaat piuhat.




Sitten päästään sellaiseen pieneen käytännön haasteeseen, joka Pepin kohdalla ilmeni. Peppi ei ota namia vieraassa paikassa minulta eikä varsinkaan keneltäkään muulta. Tätä vähän etukäteen pelkäsinkin muistellessani mm. erinäisiä eläinlääkärikäyntejä, joissa Peppiä on yritetty lahjoja namipaloilla. Kokeilimme Sarin kanssa aikamoisen repertuaarin erilaisia herkkuja, mutta ei, pitkulainen draamakuningattaremme pysyi vankkumattomasti linjassaan ja käänsi suloisen päänsä pois lahjusten edessä. Semmoista.




Sari sanoi, että koulutukselle on olemassa yksi ainoa este ja se on se, että koira ei ota palkintonamia vastaan. Ymmärrän! Hän sanoi myös, että ajan kuluessa Peppi toki oppii ottamaan palkinnon, kun uusi paikka ja ihmiset tulevat tutuiksi, mutta siihen voi mennä pahimmassa tapauksessa todella pitkä aika. Onneksi Sarilla ei selvästikään mene helposti sormi suuhun, vaan hän ehdotti, aluksi aika erikoisen kuuloista, ideaa. Mitä, jos tulisimmekin kurssille Rillan kanssa? Mitä enemmän asiasta puhuttiin, sitä järkevämmältä ajatus alkoi kuulostaa. Olinhan jo etukäteen miettinyt myös Rillan kanssa muutamaa koulutussessiota, kunhan pitkulan kanssa olisi ensin päästy alkuun. Rillan ja minun suhteen parantaminen ei mene ollenkaan hukkaan ja samalla voin opetella harjoituksia, joita voin sitten tehdä Pepin kanssa kotona. Voin myös ottaa Pepin aina välillä kurssille mukaan ja kokeilla, miten sillä kerralla namit maistuvat.


Hei, ihan oikeesti! Voiks namin ottamisessakin epäonnistua? Toi pitkula on u s k o m a t o n !

Viikon päästä maanantaina meillä alkaa Rillan kanssa kymmenen kerran kurssi. Odotan mielenkiinnolla ensimmäistä kurssikertaa, koska suhtaudun ehkä liian optimistisesti siihen, että Rilla. mm. ottaa namit mieluusti. Toivottavasti olen oikeassa! Kursseilusta on jatkossa tulossa varmasti lisää postauksia, joten perustin aiheelle myös oman tunnisteen: käytöskoulu.


Tajuut sä pitkä, että mun pitää käydä koirakoulu sun puolesta! Siis WHAAAT!?! Huoh potenssiin huoh kertaa miljoona!

Sarin kanssa jutellessa tuli mieleeni ne monet ihan samanlaiset neuvot ja ohjeet, joita olen teiltä lukijoilta Peppiin liittyen saanut. Kiitos ja anteeksi, että olen kiitollisuudesta huolimatta ollut huono ottamaan vinkeistä vaaria. Toivottavasti tämä intensiivikurssi nyt auttaisi minua siirtämään ohjeet käytäntöön.


Ei se oo mikään koirakoulu, daiju, vaan ongelmaMAMMAkoulu. Niin kert. Että, siinähän huokailet!

Visiossa ollaan myös innokkaita raakaruokinnan puolestapuhujia. Aihe on muutenkin ollut minulla taas pinnalla, koska siskontytön Jimi-chihulla aloitettiin barffaus pari viikkoa sitten. Käykääpä lukemassa postaus aiheesta täältä. Ostin Sarin suosituksesta raakaruokintaa käsittelevän kirjan, jonka tosin annoin siskontytölle ensin luettavaksi, mutta aion toki lukea kirjan myös itse. Katsotaan nyt, miten tämä ajatus meillä etenee.




Pakko kertoa aiheeseen liittyvä tarina. Ollaan siskontytön kanssa juteltu barffauksesta paljon, ja nyt, kun hänelle kertyy konkreettista tietoa barffiruuista, niin olemme sopineet, että hän tutkailee ruokia vähän myös minua silmällä pitäen. Eli suomeksi sanottuna, varoittaa sellaisista jutuista, jotka eivät välttämättä mene minun "yökötysseulasta" läpi. Viime viikolla sain puhelun, joka alkoi kutakuinkin näin: "muista sitten, että naudan maha on sellaista, että sitä sä et kyllä pysty käsittelemään, todellakaan. Siis muistathan sä nyt, naudan maha = aina ei!" No, seuraavana päivänä sitten Visiossa Sari aloitti raakaruokintakeskustelun sanomalla, että minun kannattaa heti aloittaa naudan mahan lisääminen koirien nykyiseen ruokaan, koska siitä saa kaikkia hyviä entsyymeitä ja jotain. Pikkuisen alkoi minulla ylähuuli kääntymään hymyyn, kun kerroin, että valitettavasti minulle annettiin edellisenä päivänä juuri naudan mahan käsittelyä koskeva totaalikielto. Sari ja kollegansa saivat hyvät naurut, kun kerroin siskontytön puhelusta draamakuningattarelle sopivaan tapaan pikkuisen liioitellen ja sopivissa kohdissa äänenpainoa muutellen..


Niin, te varmaan siellä ymmärätte, että minähän en ole se tämän perheen todellinen draamakuningatar. Sitä kruunua kantaa joku ihan toinen. 


Huh, mikä postaushirviö! Miten ihmeessä tästä tuli näin pitkä? Pahoitteluni! 


Vielä toivottelen kaikille -


mukavaa maanantaita ja uutta viikkoa!



perjantai 21. syyskuuta 2012

Ruokaperjantai

Olen ehkä ennenkin kertonut, että käydessäni bestiksen luona, meillä on usein tapana laittaa yhdessä jotain ruokaa. Viime vierailulla teimme piiraita käyttäen kaupan valmiita piirakkataikinoita; sienipiirakkaa alkuun ja oikein perinteistä puolukkapiirakkaa jälkkäriksi. Helppoa ja hyvää!


Kanttarellipiirakka:

- valmis piirakkapohja (esim. Sunnuntai)
- litra kanttarelleja (suppilovahverot käy yhtälailla)
- pari kolme sipulia
- 100 g tuorejuustoa (esim. kanttarellin makuista)
- 100 juustoraastetta
- 2 kananmunaa
- n. 2 dl (ruoka)kermaa
- suolaa
- valkopippuria
- yrttimaustetta




1. Laita uuni lämpenemään 200°:een.

2. Taputtele sulanut piirakkataikina vuokaan ja pistele haarukalla. Esipaista pohjaa 10 min. uunin keskitasolla.

3. Puhdista sienet ja pilko suurempia vähän pienemmiksi. Kuori ja kuutioi sipulit.

4. Paista sieniä ja sipulikuutioita nokareessa voita, kunnes sienistä on haihtunut suurin osa nesteestä. Lisää pannulle tuorejuusto, sekoita tasaiseksi ja mausta seos suolalla ja valkopippurilla.





5. Vatkaa kulhossa kevyesti sekaisin kananmunat ja (ruoka)kerma. Lisää seokseen pari teelusikallista yrttiseosta.




6. Levitä sieni-sipuliseos esipaistetun pohjan päälle. Ripottele sienien päälle juustoraaste ja kaada lopuksi vuokaan kananmuna-kermaseos.




7. Paista piirasta uunin alatasolla n. 30 min tai kunnes pinta on saanut hyvän värin.




8. Tarjoa raikkaan salaatin kera.






Puolukkapiirakan teimme bestiksen äidin ohjeella. Samanlaista piirakkaa myös oma äitini teki usein syksyisin. Modernina lisänä tarjosimme piirakan kanssa vaniljasokerilla maustettua kermavaahtoa ja hyvää oli! Puolukkapiirakan tarvikkeista ja tekovaiheista en muistanut ottaa montaakaan kuvaa, mutta älkää antako sen häiritä.


Perinteinen puolukkapiirakka:

- paketti pakastemurotaikinaa (toki voit tehdä pohjan myös itse esim. tällä ohjeella)
- 3 dl puolukoita
- 1 dl sokeria
- ½ dl vettä
- 1 rkl perunajauhoja


1. Laita uuni kuumenemaan 180°:een.

2. Taputtele sulanut murotaikina piirakkavuokaan ja pistele haarukalla.

3. Muusaa puolukoita kevyesti haarukalla ja sekoita survokseen vesi, sokeri ja perunajauhot.




4. Levitä puolukkasurvos tasaisesti muropohjan päälle.

5. Paista piirakkaa uunin keskitasolla n. 30 - 40 min kunnes pohja on saanut hiukan väriä ja päällys on hyytelöitynyt.




6. Hyvää sellaisenaan, herkkua kermavaahdon tai jäätelön kanssa!





~~~







keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Valjaita ja visioita


Nyt on koirille ne haaveilemani y-valjaat hankittu ja muutaman otteeseen koekäytetty. Hurtalle oli juuri tullut uusia kirkkaita värejä ja iloisen pinkit valikoin meidän neideille.




Ainakin toistaiseksi, ja tosiaan vasta aika vähällä kokemuksella, olen ollut oikein tyytyväinen ostoksiini (lue: kumpikaan tytöistä ei ole päässyt valjaista irti). Koirat eivät olleet mukana kaupassa, mutta Hurtan kokotaulukon ja oman näppituntuman perusteella valitsin Rillan valjaat koossa 60 ja Pepin koossa 45. Mielestäni kokovalinnat osuivat ihan nappiin.





Itselleni y-valjaat on uusi tuttavuus, vaikka autovaljaina Rillalla on sen tapaiset ja itse asiassa Pepin autovaljaat taitavat olla juuri tuota y-mallia. Silti en etukäteen oikein tajunnut, miten y-valjaat konkreettisesti eroavat Vänttisistä, joista minulla taas on kokemusta jo Rosan ja Ineksen ajoilta. Ajattelin, että jos siellä on joku toinen, joka ei myöskään ihan tiedä noiden kahden valjastyypin eroa, niin yritin ottaa muutaman kuvan valjaista pöydällä sekä Peppisen päällä, josko ne edes vähän selventäisivät asiaa.






Eli noissa y-valjaissa menee etujalkojen välistä vielä yksi remmi, kun taas Vänttisissä pelkästään rinnan ja mahan ympäri. Tuntuu ainakin näin äkkiseltään, että y-valjaista täytyy olla hankalampi päästä vahingossa irti kuin Vänttisistä. Samaa mieltä oli eläinkaupan myyjätär. Ans kattoo ny, kuin meitin piremmän päälle käy..




No, sitten niihin visioihin. Muistatte ehkä, että minulla on ollut mielessä ottaa yhteyttä koirakouluttajaan Pepin vieraskäyttäytymisen (tai lähinnä sen käytöksen puutteen) takia. Soittelinkin taannoin Kiva-teamiin, jonka sain vinkkinä teiltä lukijoilta. Siellä oli ajat ns. kiven alla, mutta suosittelivat ottamaan yhteyttä Koirakoulu Visioon, Nurmijärvelle. Sinne sain sovittua tutustumiskäynnin minulle ja Pepille keskiviikoksi eli tänään. Puhelimessa meillä tuntui kouluttajan kanssa menevän ajatukset hyvin yksiin, mutta käynnin jälkeen tiedän varmasti vielä paremmin, löytyykö yhteinen sävel. Tältä ensimmäiseltä käynniltä en osaa odottaa vielä oikein mitään. Jos päädymme useampaan käyntikertaan, niin suurin toiveeni ja tavoitteeni on oppia ymmärtämään Pepin käytöstä paremmin. Erityisesti haluaisin tietää, miten minun kannattaa ongelmatilanteissa käyttäytyä, jotta en omalla käytökselläni ainakaan pahentaisi asiaa.


Moi! Mä vien mamman tänään sellaselle ongelmamammakouluttajalle. 

En vaan tiedä, että oppiiko toi mamma enää uusia juttuja - tuskin! Mutta pakkohan tässä on jotain yrittää. Wish me luck!

Salaa haaveilen kyllä muutamasta koulutussessiosta myös Rillan kanssa. Haluaisin nimittäin oppia, miten saisin Rillan luottamaan itseeni enemmän. Ongelma on samanlainen kuin edellisenkin westiekaksikon kanssa. Koska minä teen koirille kaikki tarvittavat hoitotoimenpiteet, suhtautuu Rilla hyvin varauksella siihen, jos esim. yritän nostaa hänet syliini. Hän tuntuu vaistoavan jotenkin maagisesti, jos minulla on 'pahat mielessä' eli tiedossa on vaikkapa kynsien leikkuuta. Enkä siis todella mainitse etukäteen mitään aiheeseen liittyviä sanoja tai ota kynsileikkureita esille. Olisi tosi mukavaa, nyt edes tämän kolmannen westiemme kanssa, löytää parempi yhteys. Peppihän on taas tässä suhteessa ihan erilainen. Kaikkien hampaiden vääntämisten yms. jälkeen, hän ei ole moksiskaan hoidoista. Ja vaikka pesupäivästä hän ei tykkääkään, niin ei hän silti kanna siitä kaunaa jälkikäteen, vaan juoksee iloisesti paikalle, kun kutsu käy. On ne vaan kaikki niin erilaisia ja omia persooniaan ja hyvä niin. Meikäläiselle vielä kun saataisi vähän välkymmät hoksottimet, niin jo alkais lyyti kirjottamaan.


Joo, kuule mamma, haaveile vaan! Luotto oli ja se meni, so simple!


Raporttia ensimmäisestä Visio-käynnistä tiedossa varmaankin ensi viikolla. 



Kivaa keskiviikkoa kaikille!



PS. Oletteko jo löytäneet tienne ihanan lukijani Koiratädin eli Joannan uuteen tai no, uudelleen henkiin herätettyyn blogiin? 
Kannattaa käydä tutustumassa! *klik*