maanantai 10. syyskuuta 2012

Kaikista rakkaimpia

Olenko muistanut viime aikoina ollenkaan sanoa, kuinka onnellinen olen ihanista koiristani? Toivottavasti en ole sortunut täällä blogissa pelkkään valittamiseen ja erilaisten epäkohtien listaamiseen. Rilla ja Peppi ovat nimittäin suloisen ulkonäkönsä lisäksi tosi hauskoja persoonia ja kerrassaan mahtavia tyyppejä! Muutamaan viime vuoteen mahtuneet surut ja murheet on ollut paljon helpompi kestää, kun olemme samalla saaneet seurata Rillan ja Pepin kasvamista ja kehittymistä. Koiraa uskollisempaa kuuntelijaa ja terapeuttia saa hakea.




Rilla on ehkä kiltein koira, jonka tunnen. Hän tykkää kaikista ja osoittaa sen heittäytymällä selälleen pienimmänkin rapsuttajan edessä. Hän tervehtii usein myös nousemalla takajaloilleen ja hakkaamalla etutassujaan yhteen. Vähän niin kuin saisi aplodit kotiin tullessaan.

Kotona Rilla on leikkisä ja sosiaalinen. Pepin ja meidän kanssa peuhaamisen lisäksi, puruluiden järsiminen on Rillan suosikkipuuhaa. Kynsienleikkuusta ja muista hoitotoimenpiteistä hän ei pidä, mutta alistuu niihinkin, koska on vaan niin kiltti.




Rillan trimmaaja, joka on myös esittänyt Rillan molemmissa näyttelyissä, on hänkin aivan rakastanut karvaiseen asiakkaaseensa. Trimmaaja sanoo, että Rillan kanssa näyttelykehässä on tosi helppoa olla, koska Rilla tottelee pienimmästäkin vihjeestä ja tekee niin kuin häneltä odotetaan.

Omalla pihalla Rillasta tulee esiin vahtikoiran luonne. Hän pitää tarkasti huolta reviiristään ja etenkin siileistä ilmoitetaan todella kuuluvasti. Ulkoilua Rilla rakastaa! Sade, tuuli tai pakkanen ei häntä haittaa, melkeinpä päinvastoin. Huonolla säällä meillä toimitaan usein niin, että ensin tehdään pieni lenkki molempien koirien kanssa, sitten palautetaan Peppi kotiin ja jatketaan Rillan kanssa pidempi kierros.




Peppi on omalaatuisin pieni koira, johon olen koskaan törmännyt. Hän on kotiväen ja muiden tuttujen ihmisten seurassa todella hellyydenkipeä sylikoira, mutta vieraista hän ei pidä. Peppi tykkää nukkua yöt ihan lähellä minua, joko peiton alla polvimutkassa tai kerälle kääriytyneenä tyynylläni.

Peppi on kova ääntelemään. Jos hän haluaa vaikkapa syliin, kuuluu jalkojen juuresta vaativa piippaus. Silloin taas, jos Pepin mielestä häntä ei ole esim. tervehditty kotiin tullessa tarpeeksi, hän päästää käskevän ja kumeaäänisen mylväisyn.




Jos Rilla rakastaa puruluita, niin Peppi taas tykkää maailman eniten kaikenlaisista äänellisistä leluista, jotka pitää mieluusti paloitella mahdollisimman moneen osaan, mahdollisimman lyhyessä ajassa. Peppi osoittaa kuonolla tarmokkaasti tökkäämällä, jos joku lelu ei sillä hetkellä kiinnosta.

Peppi ei ole moksiskaan hampaiden harjaamisesta tai kynsienleikkuusta. Kovat äänet, kuten hiustenkuivaaja, pölynimuri ja käsivatkaaja, sen sijaan pelottavat pitkulaista ja silloin hän luikkii sohvan taakse tai sängyn alle piiloon. Sohvan taakse Peppi karkaa myös, jos sanon, että pitää mennä takapihalle iltapissalle, eikä Peppiä huvittaisi, mikä tapahtuu varsin usein. Silloin Rilla tulee usein komentamaan pitkulaa sohvan viereen lyhyillä, tiukoilla haukahduksilla. Se ON huvittavaa.




Alusta asti Rilla ja Peppi ovat leikkineet tosi paljon yhdessä. Yhä edelleen he painivat ja jahtaavat toisiaan joka päivä pitkiä aikoja kerrallaan. Siitä olen todella iloinen. On ihanaa, että heistä on niin paljon seuraa toisilleen.




Rosan ja Ineksen aikaan ajattelin usein, että en varmaankaan voisi rakastaa ketään muita koiria yhtä paljon kuin heitä. Rosan ja Ineksen paikkaa ei tietenkään voi kukaan viedä, mutta niin vaan ihmisen sydämeen mahtuu paljon rakkaita. Tässä ajan myötä olemme miehen kanssa tutustuneet ja tykästyneet Rillaan ja Peppiin aina vaan paremmin ja syvemmin He ovat niitä meidän kaikista rakkaimpia.





Mukavaa mieltä ja menoa teille kaikille uuteen viikkoon!



9 kommenttia:

  1. Kyllä se on jo rivienvälistä huomattu - jos ei muuten, että teillä koirat on tykätty ja haluttu ja paijattu juttu. Ja se on aivan mahtijuttu!

    Kuka kuuntelisi paremmin huoliasi ja murheitasi kuin koira, voit vaikka pirauttaa pieneet itkut sen turkkiin, eikä se välitä. Korkeintaan lipasee kielellään lohdutukseksi. Ja tosiaan, kuka on vastassa iloisine hännänheilutuksineen, kun tulet kotiin. Lenkkikaverista en oikein henk. koht. pysty puhumaan, kun Elli on vähän vaikea siinä kohdassa. Mutta varmaan monelle koira on hyvä lenkkikaveri. Listaa voisi varmasti jatkaa vaikka kuinka paljon.

    On kyllä välillä ihan hyvä lukea tämmöisiäkin tekstejä, huomaa tuon omankin koiran ihanuuden paremmin, kun joku huomauttaa asiasta.
    Mukavaa alkanutta viikkoa teillekin!

    VastaaPoista
  2. Vooi, nyt tuli hirmuisen huono omatunto, että pitäisköhän Jalolle hommata kaveri, tykkäiskö poju, että kotona olis muutakin kuin ihmisseuraa...

    Eläimet on kyllä todellisia persoonia! Se ehkä vähän pelottaakin, että jos meille tulis toinen haukku, niin mitä sitten, jos se olis esim. tosi dominoiva ja vahva, ja latistais kiltin Jalosen ihan täysin alistetuksi? Mutta kai koira luonteeltaan kasvaa osittain myös sellaiseksi, kuin se kasvatetaan (siis kiltiksi, maailman mukavimmaksi tietenkin ;)?

    VastaaPoista
  3. En tiedä millaisia westiet ovat luonteeltaan, kun en ole ikinä omistanut. Mäyrikset ovat varmastikin kaikki aika kovia "juttelemaan". Ossi ainakin tuntuu jopa kertovan miehelle, mitä päivän aikana on tapahtunut, kun mies illalla tulee kotiin. Kaikki pepin piirteet löysin Ossistakin, paitsi, että Ossi inhoaa kaikkia hoitotoimenpiteitä. Ei tarvitse sanoa, kuin että "mennään tassupesulle", tai "putsataanpas korvat", niin johan karkaa koira yläkertaan:). Ovat ne niin samanlaisia ja kuitenkin niin erilaisia nuo saman rotunsa edustajat. Tytöille ja teille hyvää viikonalkua M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
  4. Kaaaaikista rakkaimpia <3 Suukkoja tytöille!

    VastaaPoista
  5. Terkkuja blogin tähdille... ja mammalle kans!

    t. 3 shelttiä

    VastaaPoista
  6. Ihana kirjoitus, mutta kyllähän me tiedetään sun koirarakkaus. Eihän noita koiraystäviä voi olla rakastamatta!

    VastaaPoista
  7. Tää on just niin tätä. Sitä tuo kotiinsa pienen karvaturrin ja sitten yhtäkkiä tajuaa humpsahtaneensa niiiin syvään rakkauden mereen ettei rantoja näy.
    Välillä sitä melkein repii hiuksia päästään , kun tuo oma karvapallo on keksinyt jotain todella luovaa, kuten erinäisten huonetekstiilien uudelleen tuunaamista. Ja toisena hetkenä sitä sitten vaan hukkuu niihin silmiin ja siihen katseeseen, joka kertoo sinun olevan jotain todella ihmeellistä. Se huokaisu, jolla painaudutaan syliin saa sinut antamaan anteeksi jo kaikki tulevatkin tuunaamiset.
    Ja totta sekin, Anskuseni, että talossa asuu todellinen persoona muun perheen lisäksi. Saati jos niitä persoonia on (niitä nelijalkaisia) enemmänkin. Kaikki tyystin erilaisia luonteita ja persoonia.
    Olen antanut totaalisesti periksi. En voi kuvitella elämääni ilman tuota rinsessaa. Enkä enää edes yritä slittää, että joo ei enää sitten uutta keppostelijaa. En luota tahdonvoimaani. Se on murentunut näiden karvapallojen kanssa jo niin monta kertaa.
    Päivät ovat sitä koira-arkea täynnä ja se on hianoo. Kaikesta siitä se elämä koostuu. Vaikka niitä murheitakin välillä on, niin hyviä hetkiä paljon enempi kumminkin. Ja koirat jos ketkä osaavat kyllä opettaa sitä sydämen laajuutta. Sen minkä kapeaksi elimeksi tuomitsee ja ahtaaksi, venyykin ihan uskomattomiin mittoihin näiden kanssa. Yhtä paljon kuin rakasti entistä karvakaveriaan, rakastaa tätä nykyistäkin. Ja yhtä tärkeitä ne ovat nuo tyttärenkin koirat. Yhtä rakkaita.
    Jep, ihmeesti se venyy , toi syrän.

    Ihana viikkoa sinne muruliineille ja teille.

    PS. Suhoset menee ihan kohta talviunille. Loppuu sekin sydärinsaantipaikka.

    VastaaPoista
  8. Ellieli: juu, koirat on kyllä maailman parhaita lohduttajia muiden mahtavien ominaisuuksiensa lisäksi.

    Kiva, jos tykkäsit postauksesta. Mulle tuli joku tarve kirjoittaa tästä aiheesta.

    Kivaa viikon jatkoa sinne sulle ja Ellille! <3

    Jaltsalandia: meillä kaksi koiraa on toiminu hyvin. Nämä keskenään tosi samanikäiset vielä paremmin toistensa leikkikavereina kuin Rosa ja Ines, joilla oli 3,5 vuotta ikäeroa. Seuraa heilläkin toisistaan toki oli. Silti mun mielestä tääkin asia on perhe- ja tapauskohtainen.

    Meillä on käynyt hyvä tuuri siinä, että molemmat koirakaksikkomme on tullu niin hyvin toimeen keskenään. Ainahan niin ei ole, vaan aika useinkin kuulee tarinoita siitä, että toisesta koirasta on pitänyt luopua, koska koirat eivät ole tulleet keskenään toimeen.

    Teidän blogia lukeneena voin sanoa, että mun mielestä Jalo saa kyllä leikkiä tosi paljon toisten koirien kanssa. Ja ainakin siskontytön Jimi-chihu on sen luonteinen, että viihtyy tosi hyvin perheen ainoana koirana.

    Terkkuja sinne ja Jalolle rapsuja! <3

    Marja-Leena: Rilla on varmaan luonteeltaan aika tyypillinen westie, kiltti ja seurallinen.

    Ai, Ossikin tykkää jutella, se on hauska ominaisuus! Hoitotoimenpiteiden välttely taas voi olla joskus aika rasittavaa, kun koiraa pitää yrittää "metsästää" ympäri taloa..;D

    Mukavaa viikon jatkoa sinne ja Ossille suukkoja! <3

    niNni: kaikista laaakkaimmat kohtaa kohta kaikista laaakkaimmat <3 (tai ainakin osa osan ;D)

    3 shelttiä: kiitos ja terkkuja myös sinne! <3

    VastaaPoista
  9. Aikku ja Olli: no hyvä, jos koirarakkaus on ilmeistä ilman erikseen sanomistakin. Ja oikeassa olet, eihän karvapöksyjä tosiaan voi olla rakastamatta!

    Halit sulle ja suukot Ollille! <3

    Liftari: taas sä kuvailet niin kerta kaikkisen osuvasti tätä rakkauden tilaa ja määrää! <3 Samassa veneessä ollaan, karvalapsien pauloissa. ;D

    Niin ne vaan on omia persooniaan ja suuria sellaisia. Mikä tietysti on iso ilo ja rikkaus. Paitti joskus ne tuunailut ja muut päähänpistot, jotka vois joskus jäädä tekemättä. :D

    Mun äiti tapas sanoa hirmu lohdullisesti ;D - muruja on elon onni, suurin osa suruja. Mutta, asiathan on pitkälti niin, miten niihin suhtautuu.

    Kiitos ja samoin sinne mukavaa viikon jatkoa. Koissuille suukkoja! <3

    PS. Saisivat mennä jo. Täällä on taas ollu tilanteita, jos jonnii laisia..

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Ü