perjantai 25. tammikuuta 2013

Ruokaperjantai - uuni-raclette

Meillä on viime aikoina syöty harmittavan usein vanhoja tuttuja ruokia, joiden ohjeet löytyvät jo täältä blogista. Koneella oli sentään kuvat yhdestä uudesta kokeilusta, jonka tein heti joulupyhien jälkeen, kun jouluruuat alkoivat kyllästyttää. Olen aikaisemminkin kertonut täällä raclettesta tässä postauksessa. Meillä ei edelleenkään ole omaa raclette-grilliä, joten päätin kokeilla toisenlaista versiota ko. ruuasta.


Uuni-raclette:


- n. kilo keitettyjä kiinteämaltoisia perunoita (esim. Nicola)
- juustoa esim. Raclette-juusto, gouda, pesto-gouda
- tarjoiluun: mustapippuria, hillosipuleita ja maustekurkkuja




1. Laita uuni kuumenemaan 225°:een. Itse olin keittänyt perunat varta vasten ja ne olivat vielä ihan kuumia, joten käytin uunin grillivastusta juuston sulattamiseen.

2. Pilko keitetyt perunat joko puolikkaiksi tai isommat neljään osaan ja asettele uunivuokaan yhteen kerrokseen.

3. Levitä perunaviipaleille runsaasti juustoa. Jos käytät useampaa erilaista, laita kukin laatu omiin lohkoihinsa. Pestolla maustettu gouda on aika hurjan väristä, mutta sopii racletteen tosi hyvin. Kannattaa kokeilla goudaa 
myös muilla mausteilla (chili, välimeren, valkosipuli, yms.)

4. Paista n. 10 - 15 min tai kunnes juusto on sulanut kunnolla ja saanut myös vähän väriä.




5. Tarjoa heti mustapippurin, hillosipuleiden ja maustekurkkujen kera.




Uuniversio raclettesta onnistui ihan hyvin, mutta ei se silti raclette-grillissä tehtyä voita. Meillä syötiin kasvislisukkeena joulusta jäänyttä rosollia ja sienisalaattia, mutta paremmin racletten kanssa sopii paprika-sipuli-paistos, jonka ohje löytyy täältä. Paistosta kannattaa kokeilla muutenkin. Se on todella hyvää! Ja, jotta mainostaisin tuota vanhempaa raclette-postausta varmasti tarpeeksi, niin samassa postauksessa mainittuja pannukakkuja kannattaa myös ehdottomasti kokeilla - NAM potenssiin NAM!


~~~


Eipä sitten muuta kuin -





4 kommenttia:

  1. Siis raclettehan on niiiiin hyvää. Sääli, että siitä ei ole versiota korkeasta kolesterolista kärsivälle, hih. No myönnän, että joskus syön palasen tuota herkkujuustoa ihan kylmänä. Mies sen sijaan vetelee 400 gramman raclette-pakkauksen leivän päälle aika nopiaan. On se vaan niin herkullista. Ihanaa viikonloppua teille ja Ossilta tytöille pusutuksia. M-L ja Ossi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raclette on kyllä herkkua! :P En muuten ole ajatellutkaan, että tietysti tuota juustoa voisi syödä muutenkin kuin sulatettuna, hassu minä! :D

      Poista
  2. Kyllähän on taas mellevä kuva koirista! Varsinkin Peppi näyttää nauttivan sängyllä istuskelusta - niin on silmät onnesta sikkuralla!

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, onnesta vai häikäisevästä salamavalosta? ;)

      Poista

Kiitos kommentista! Ü