lauantai 16. marraskuuta 2013

Neuvolassa


Meillä oli tiistaina se edellisessä postauksessa mainitsemani neuvolatunti Emilia Rainetojan luona. Käynti oli oikein mielenkiintoinen ja valaiseva etenkin Emilian molemmille koirille suorittaman luonnetestin osalta. Luonnetesti toteutettiin niin, että kävelin tätä tarkoitusta varten suunnitellun "radan" ensin Rillan ja sitten Pepin kanssa. Radalle oli tehty kolme eri "pelotinta" ja Emilia tarkkaili, miten koirat niihin suhtautuu. Tein kuvankäsittelyohjelmalla tuollaisen kartan, jonka toivon auttavan teitä hahmottamaan ko. rataa.




Testissä koira oli remmissä, mutta remmiä oli ns. vapaasti käytössä pari metriä ja koiran ohjailua tuli välttää. Eli koira sai mennä suht vapaasti radan läpi. Alkupisteestä käveltiin ensin metsän laitaa pitkin, jossa Emilia vetäisi tynnyriin viritettyä narua niin, että tynnyri rämähti. Sitten tehtiin tuollainen kolmiomainen paluu lähtöpisteeseen ja käveltiin uudestaan tynnyrin ohi ilman rämäytystä.


Ensimmäinen pelotin: tynnyrin rämähdys.

Tynnyrin jälkeen jatkettiin taas metsänlaitaa, kunnes minun piti kääntyä oikealle ja kulkea tiettyä puukaksikkoa kohti. Emilia veti taas narusta, joka tällä kertaa nosti ylös puiden väliin viritetyn miesten toppahaalarin. Kun haalari pamahti ylös, minä sain ohjeen pysähtyä. Sitten menin haalarin luo ja laskin sen alas toisesta olkapäästä painamalla ja houkuttelin koiraa haistelemaan haalaria sekä kehuin vuolaasti, jos koira uskalsi haistella.


Toinen pelotin: puiden välistä nouseva haalari.


Taas jatkettiin pieni matka metsän laitaa, kunnes sain ohjeen pysähtyä ja kääntyä katsomaan oikealle. Emilialla oli taas naru viritettynä ja nyt metsästä lähti liukumaan meitä kohti tosi kummallinen ukkeli. Minisuksien päälle oli rakennettu matala hahmo, jolla oli päällä miesten takki ja päätä näytteli pyöräilykypärä. Ukkelin tultua meidän viereen, minun piti mennä kyykkyyn ja antaa kypärä koiran haisteltavaksi. Sitten otin vielä ukkelin hihan käteen ja houkuttelin koiran haistelemaan myös sitä. Ja taas kehuttiin vuolaasti uskaltamisista. 


Kolmas pelotin: ukkeli minisuksilla.


Lopuksi käytiin vähän matkan päässä kääntymässä ympäri ja käveltiin takaisin kaikkien kolmen pelottimen ohi, ilman että kiinnitettiin niihin sen enempää huomiota. Emilia tarkkaili samalla muisteliko koira enää noita "örkkejä" tai näyttikö muuten pelokkaalta. 

Vaikka koirien reaktiot oli täysin ennakoitavissa, oli niitä silti mielenkiintoista seurata ja varsinkin verrata toisiinsa. Ensin radalla oli Peppi ja hän pelästyi voimakkaasti kaikkia pelottimia, haisteli vain runsaalla houkuttelulla ja palautui huonosti. Rilla taas pelästyi kyllä ääniä ja yllättäviä "hyökkäyksiä", mutta meni suoraan itse haistelemaan kaikki örkit ja totesi tosi nopeasti ne vaarattomiksi ja jatkoi matkaa häntä reippaasti pystyssä.


Niin?


Luonnetestien jälkeen laitoin koirat autoon lepäämään ja mentiin Emilian työhuoneelle juttelemaan käynnistä sekä mahdollisesta jatkosta. Emilia sanoi Rillan reagoineen testin tilanteisiin juuri niin kuin hermostoltaan terve koira tekee. Pepillä taas on Emilian mielestä viallinen hermorakenne, mikä näkyi testissä voimakkaana pelkäämisenä ja tosi huonona palautumisena. Peppi oli käytännössä kyyryssä ja häntä tiukasti koipien välissä koko testin ajan. Pepin tyyppinen koira on Emilian mukaan erittäin haastava koulutettava ainakin hänen käyttämillään metodeilla. Rillalle kyseinen koulutusmuoto sopisi hyvin, mutta Pepin suhteen hän ei ole valmis antamaan minkäänlaisia takeita hyödystä. Hän antoi jatkotoimenpiteille kolme ehdotusta, joita meidän kannattaa miettiä: kokeilemme koulutusta Emilian kanssa, etsimme jonkun toisen koulutusmuodon tai emme tee mitään ja jatkamme niin kuin tähänkin asti. 


Taasko sä kerrot kaikille mun henk.koht. jutuista?


Emilia kuvasi muuten hyvin Pepin käytöstä jännittävässä tilanteessa. Peppi ikään kuin sulkee itsensä täysin pois eikä häneen saa mitään kontaktia. Tästä johtuu, että noissa tilanteissa ei esim. naksuttimesta ole mitään hyötyä, Peppi ei kuule eikä näe sitä. Samaa sanoi MarMa edellisen postauksen kommenteissa. Emilia mainitsi myös koiran kivut (joista MarMakin puhui) yhtenä syynä tämän kaltaiselle käytökselle. Olenkin tarkkaillut Peppiä erityisen tarkasti mahdollisten kipujen osalta. Mielestäni Peppi ei kipuile, mutta täytyy toki vielä miettiä, pitäisikö käydä lääkärissä varmuuden vuoksi. 


Kyllä, äRRRsyttää!!


Olen sulatellut nyt pari päivää tuota käyntiä. Olen tajunnut mm., että itse asiassa osaan lukea Pepin käytöstä ihan hyvin, aikaisemmin en vaan ole uskonut Pepin todella olevan sellainen kuin mitä näen. Olen ajatellut näkeväni tilanteet väärin ja myös toimivani niissä väärin. Edelleen kaipaisin kyllä konkreettisempia neuvoja noihin Pepin "jäätymistilanteisiin". Vaikka jäätymisiä ei saisi kouluttamalla pois, niin haluaisin tietää, miten meidän ihmisten kuuluu niissä tilanteissa käyttäytyä. 

Edellisen postauksen kommenteissa mainittiin myös englantilainen koirakouluttaja Jan Fennell (kiitos vinkistä Maria ja linkeistä Tuulia). Lainasin kirjastosta kaksi hänen kirjaansa. Kerron lisää, jahka olen saanut ne luettua.





Rilla on keksinyt taas uuden, pehmeän makoilupaikan, josta voi samalla tarkkailla keittiön touhuja -





Leppoisaa viikonlopun jatkoa kaikille!


torstai 7. marraskuuta 2013

Kaikenlaista korjattavaa


Meillä on taas pari tilannetta päällä, jos niin voi sanoa. Muistatteko Rillan keväisen anaalirauhastulehduksen? Eilen illalla kiinnitin huomiota Rillan olemiseen. Jotenkin tuntui, että hän haluaa istua koko ajan. Oltiin eilen myös trimmauksessa, joten ensin ajattelin, että ehkä byllyssä tuntuu sen takia erilaiselta, kun on pitkästä aikaa ihan klaniksi ajeltu pehva. Anaalirauhaset kävi kuitenkin koko illan mielessä, joten lopulta katsoin byllyä vähän tarkemmin: jonkinlainen punoittava alue siellä näkyi. Tänään olen suihkutellut pehvaa pariin kertaan, mutta varasin sitten kuitenkin huomiseksi ajan ellille. Eihän se ota, jos ei annakaan käydä näytillä. Anaalitauhastulehdus oli meinaan sen verran gaamea, että mieluummin olen ylivarovainen.


Arvaa mitä rÅtta? Mamma on taas ihan ylikiinnostunut mun byllystä. Huoh. Eiks jokainen vois huolehtia omasta takapuolestaan!

Mamma sanoo, että mun bylly on ehkä rikki ja se pitää korjata.

Niin no, onhan mulla siellä semmonen reikä, mutta eiks kaikilla muillakin ole? Daa-a!


No, takapuolen lisäksi meiltä löytyy vähän muutakin korjattavaa. Kohde itse ei ole halukas antamaan aiheesta haastatteluja.


OMG - mä olen papan kanssa torkuilla eli EN tavattavissa. Lähe menee sen kameras kanssa!

Luin tuossa taannoin Pertti Vilanderin (kirj. Lilli Loiri-Seppä) Koirankorjauskirjan. Ihmetyttää oikein, miten en ole aikaisemmin törmännyt Vilanderin ohjeisiin. Tai en ole ainakaan tiennyt niiden olevan juuri hänen ohjeitaan. Olin toki joskus kuullut kolinapurkista ja jääkaudesta, mutta en ole tutustunut aiheeseen tarkemmin ennen ko. kirjaa.




Pertti Vilanderilla on kotisivutjoilta löysin myös sen neuvontanumeron, johon soitin Nemo-vauvan ollessa meillä hoidossa. Pertti eli Peetsa oli puhelimessa hyvin miellyttävä ja antoi erittäin selkeitä ohjeita. Hän on itse muuttanut Etelä-Suomesta Kokemäelle muutama vuosi sitten, mutta kertoi oppilaastaan Emilia Rainetojasta, joka ottaa vastaan ongelmakoiria Järvenpäässä. 

Kuten monet teistä tietää, on meidän kotioloissa niin ihana Peppimme "vähän" haastava luonteeltaan mitä tulee vieraiden ihmisten, koirien, paikkojen, tilanteiden, tms. kohtaamiseen. Vuosi sitten kokeiltiin hakea apua ongelmaan naksutinkoulutuksesta. Silloin kävi niin, että meille suositeltiin naksuttelukurssia lopulta Rillan kanssa, koska Peppi ei suostunut ottamaan vastaan palkkionameja vieraassa paikassa. Naksuttelu perustuu hyvin voimakkaasti palkitsemiseen, joten ohjaaja koki, että saisimme kurssista enemmän irti Rillan kanssa. Peppiä voisin sitten opettaa itse kotona Rillan kanssa saatujen oppien mukaisesti. 

Kurssi oli hyvä ja sen johdosta Rillan ja minun suhde parani tosi paljon, mistä olen oikein iloinen. Jotenkin en kuitenkaan ole onnistunut käyttämään tuota positiivista vahvistamista Pepin kanssa vaikeissa tilanteissa. Toki myönnän, että en ole jaksanut harjoitella kovinkaan systemaattisesti. Pepin tapauksessa harjoittelua tarvittaisiin varmasti ihan tuhottomasti. 

Koirankorjauskirjan luettuani on kieltämättä käynyt mielessä, että onkohan naksuttelu eli positiivinen vahvistaminen sittenkään paras tai ainoa keino Pepin tapauksessa. Soitin Nemon käynnin jälkeen Emilialle ja sovimme ns. neuvolatunnin ensi viikolle. Sinne otan mukaan sekä Rillan että Pepin, koska myös heidän välisensä suhde antaa tärkeää tietoa. Odotan tuota ensimmäistä käyntiä avoimin mielin. Ajattelen siitäkin - eihän se ota jos ei annakaan.


Olen tosi kiinnostunut kuulemaan teidän kokemuksia/ajatuksia/mietteitä Pertti Vilanderin opeista. Otan kaikki mielipiteet kiitollisena vastaan - niin positiiviset, negatiiviset kuin neutraalitkin. 

Kiitos jo etukäteen, jos haluat/ehdit ajatuksesi aiheesta jakaa! Ü