perjantai 13. kesäkuuta 2014

Molskis!


Hihii, ihanainen vakkarilukijamme Tuulia aloitti viimeksi kommenttinsa sanalla: molskis! Eipä tiennyt, kuinka osuva se oli juuri sinä päivänä. Tapahtui nimittäin niin, että Jimi sai mummilta joululahjaksi lahjakortin Helsingin Koirauimalaan. Lahjaan kuului uimaopetus Jimille ja yhdelle ystävälle. Ja arvatkaa mitä! Jimi valitsi Rillan - jee!! 


Kuva

No, eipä mennyt kaikki niin kuin Strömsössä, kun Rillalla alkoi viikonloppuna taas anaalivaivat ja elli kielsi ehdottomasti sekä uimisen että hieronnan, jonne meidän piti mennä maanantaina. Blaah! Ensimmäinen ajatus oli, että Jimi menee sitten yksinään. Mutta minua harmitti kauan odotetun uimakeikan peruuntuminen niin paljon, että heitin ensin ihan vitsinä niNnille ajatuksen Pepin mukaan ottamisesta. Aluksi naurettiin molemmat idealle, vaan päätinpä sitten soittaa koirauimalaan ja kysyä, voisiko Pepin ehkä kuitenkin oikeasti ottaa mukaan. Ilahduin kovasti, kun puhelimessa sanottiin, että heillä käy muitakin vähän haastavan luonteen omaavia arkajalkoja. Minut vakuutti lopulta se, kun sain tietää, että uimaopettaja on myös ongelmakoirakouluttaja ja hänellä on tosi paljon kokemusta aroista koirista. Niinpä sitten pakkasin autoon Rillan sijasta Pepin - toivoin parasta ja pelkäsin pahinta. Yksi peloista oli luonnollisesti  tavaramerkkimme 'kakalla sisään'. Tällä kertaa pelkäsin tosin lähinnä sitä, että kakalla mentäisiin sisään sinne uima-altaaseen. Siitä seuraisi nimittäin aikamoinen härdelli.
(Postauksen kuvat on otettu kännykällä ja laatu on aika heikkoa. Pahoittelut siitä!)




Koirauimalan pihalla treffattiin niNni ja Jimpsu ja lompsittiin tutustumaan sisätiloihin. Paikka oli tosi siisti ja koirille löytyi hyvät suihku- ja kuivaustilat. Ihan ensin molemmat karvakorvat suihkutettiin ja sitten odoteltiin hetki edellisen vuoron loppumista.




Ihana uimaopettaja, Gabriella Pietiläinen, kertoi aluksi perusjuttuja koirauinnista. Hän sanoi mm. kaikkien koirien oppivan tykkäämään uimisesta, kunhan muut stressitekijät ja mahdolliset pelot saadaan taltutettua. Jimi pääsi ensin open syliin ja altaaseen. Tämän pienille koirille ja ensikertalaisille tarkoitetun altaan vesi on +28 asteista. 




Ja niin vaan Jimi ui hienosti koko altaan matkan kohti mamman odottavaa syliä.




Tätä tätiä jänskätti niin paljon, että kuvat Jimin uimisesta jäivät aika vähiin. Hitsi. Josko seuraavalla kerralla onnistuisin paremmin. Jimpula näytti märkänä melko raasulta Mistäköhän se sanonta 'kuin uitettu koira' mahtaa tulla.. ;)



Uitettu hampsteri koira 

Sitten oli Pepin vuoro. Ope käski minun ottaa Peppi syliin ja antaa hänet sitä kautta open syliin. Näin vältyttiin siltä, että vieras ihminen olisi kumartunut uhkaavan tuntuisesti Pepin päälle. Hyvä huomio!





Uskokaa tai älkää - siellä se Peppi ui, vieläpä tosi kovaa vauhtia. 




 Ensimmäinen kierros mentiin pelastusliivin kanssa ja toinen jo ilman. Opettaja kehui erityisesti Pepin uima-asentoa. Hyvä Peppi!




Puhelimeen taltioitui niNnin toimesta myös tosi hyvä videopätkä Pepin uimisesta. "Jouduin" pätkimään sen oman suoritukseni(!) takia aika minimiin, joten älkää odottako tälläkään kertaa mitään huippuelokuvaa. Taustalla kaakatan minä ja päätin jättää äänen ihan vaan, jotta vähän ymmärrätte tätä meikäläisen persoonaa. Ou lord - kiitos ja anteeksi! :D




Meillä oli kyllä tosi mukavaa ja olimme niin ylpeitä reippaista uimareista! Mennään ehdottomasti uudestaan ja silloin otetaan myös Rilla mukaan. Kotimatkalla poikettiin Mäkkärissä ja koirat saivat omat maustamattomat hampurilaispihvit.




Molemmille maistui..






Emännille oli vielä melkoiset jälkkärikahvit ja 'pikku'makea - nam!







Mukavaa viikonloppua kaikille!




(PS. Eikä menty kakalla sisään uimahalliin tai -altaaseen. Tosin sitten jälkipuinneissa siskon luona Peppi kävi ihan itsenäisesti yläkerrassa, josta löytyi myöhemmin oikein isot, löysät ja erittäin haisevat tuotokset. Onneksi edes lattialta eikä matolta.. ;D) 



28 kommenttia:

  1. Voi kun ihanaa! Jospa uimisesta tulikin Pepille se oma juttu, jossa se on hyvä ja unohtaa arkuutensa :) Tuli oikein hyvä mieli, kun Pepin uima-asentoakin oli kehuttu. Pieni... <3

    Jännää oli varmaan ollut, kun tuotokset piti viedä pois nenien ulottuvilta =D)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti ja eikö! :))) Uiminen olis tosiaan Pepille ihan loistavaa liikuntaa. Etenkin talvella, jolloin kävely ei oikein pitkulalle tahdo maittaa.. ;D Juu, itsekin olin ihan ylpeydestä täpinöissä, kun ope kehui uima-asentoa nimenomaan ilman liivejä. Se kun ei kuulemma ole näille pitkäselkäisille ollenkaan itsestäänselvyys.

      Nyt en muista, että tykkääkö Arttu uimisesta? Tai siis, uiko, jos on mahdollisuus? Tämä oli Pepille ihan ensimmänen kerta uimista. Toki on kahlaillut rantavedessä mutta ei koskaan uinut. Tuo uimala on muuten Itiksessä, teollisuusalueella, jos mietit sijaintia.

      IhQa viikonloppua teille ja Artulle suukkoja meidän neidoilta! <3

      Poista
    2. Heh ;) Arttu on mennyt tasan kerran vapaaehtoisesti veteen, kun tuttavaperheen tyttö heitteli koirille rannalla palloja. Ilmeisesti yleinen leikin tuoksina (ja paikalla olleet tyttökoirat) sekoitti Artun ja se mennä polskutti niin kuin muutkin. Mutta muuten ei. No-no, ei missään tilanteessa. Tassupesulle tullaan kuin hidastetussa elokuvassa, lätäköt kierretään liiiiiiiioitellun kaukaa, tassuja viskellään sivuille päin... ;)

      Mutta. Inhottava emäntä on kyllä ajatellut viedä pitkäselän uimaan vielä joskus. Kiitos tiedosta, uimapaikka onkin sopivalla sijainnilla, joten tämä projekti siirtyy nyt "vakavasti otettavien ideoiden" mappiin :))

      Mukavaa viikonloppua neidoille ja Sinulle, Arthúr lähettää kilokaupalla suukkoja :)

      Poista
    3. Wau, aikamoinen kannustava voima on siis nuo tyttökoirat ja pallon heittely olleet, jos niiden voimalla muuten uimista karttava koira menee itsenäisesti veteen! Sir Arthur, todellinen herrasmies! <3 Ihan kuullostaa Pepiltä tuo Artun veden karttelu. Juuri yhtä teatraalisesti kiertää meidänkin pitkula vesilätäköt ja tassupesut. :D:D

      Eikö ollut aika mielenkiintoista tuo, että uimaopen mielestä KAIKKI koirat oppivat tykkäämään uimisesta. Eli eikun vaan Arttu kainaloon ja altaaseen. ;D Tuo Itiksen paikka on ainakin heinäkuun kokonaan kiinni ja avaavat elokuussa vähän säiden mukaan. Hyvillä kesäsäillä ei asiakkaita kuulemma riitä sisäuimalaan. Ihan ymmärrettävää tietty. Me meinataan ehdottomasti mennä uudestaan niin, että Rillakin pääsee mukaan.

      Kiitos suukoista Artulle ja me lähetetään tyttöjen kanssa iso satsi takaisin! <3

      Poista
  2. No, NYTHÄN täällä onkin esillä näitä leffoja!!!!! JEIIIII!!!!! En voinut nyt ekalla katsomalla kuunnella kaakattajan osuutta, koska mies istuu tossa vieressä tuijottamassa futismatsia... aattelin, että saattais pelästyä ( jotkut on niin herkkiä ) Katson filmin huomenna uudestaan äänen kanssa :-)

    Peppis näytti pärjäävän hienosti. ( Saattoi tosin olla, että uintiin tuli vauhtia ihan luonnostaan, kun vieras täti ojenteli käsiään Peppiä kohti. ) Luulisin, että Hissu oppisi vaikka lentämään, jos tuo täti kurkottelisi kätösillään sitä kohti :-D Kuinka kauan teille oli aikaa varattuna uimahallilla ja miten uippasessio eteni?

    Olemme olleet ( tai siis minä olen ollut sihteerinä ) vähän laiskoja tässä kommentoinnissa. Onneksi loma on kuitenkin alkanut ja vähitellen toivutaan kevätkauden rasituksista. Tytöt voivat ihan mukavasti, mitä nyt hidastelevat kaatosateessa.

    Terkkuja uimarille, kaakattajalle ja myös potilaalle!

    t. sm ja tytsyt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eiks ollu melkonen pätkä!! ;D Sain "pientä" kuittia niNniltä tuon videon lyhentämisestä. Se alkuperäinen on meinaan melkosen paljon pidempi, mutta meikäläisen osuus siinä on vaan niin jäätävä, että en pystynyt laittamaan pidempää pläjäystä. :D:D ONNEKSI olit kaukaa viisas ja tajusit säästää miähen kaakatukselta. Ei tiedä miten hällä olis menny (jalka)pallot sekasin. ;D

      Meillä muuten tuijotetaan kans ihan uskomattomalla intensiteeillä sitä pallo-ohjelmaa, joka tulee KOKO AJAN! :/ En tajua, en sitten yhtään! Eilenkään Espanja - Hollanti pelissä miäs ei tiennyt edes, että kumman puolella on. Mitä järkeä sellasessa on!?!??!

      Juu, Jimpsu ja Ppepi ui molemmat aivan uskomattoman hianosti! Oltiin niNnin kanssa etukäteen AIVAN varmoja, että kumpikaan ei ui metriäkään. No tietysti, jos viedään sylissä altaaseen ja lasketaan siellä veteen, niin ei kai siinä paljon muita mahkuja ole kuin uida.. ;D Open mukaan arat/vastahakoiset koirat pyrkivät kaikin keinoin reunalle ja yrittävät siitä ylös. Oli kuulemma hyvä merkki, että kumpikin päästi aina heti reunasta irti ja jatkoi uimista. Jos koira esim. pelkää opea TOSI paljon, se ei ilm. uskalla päästää reunasta irti, koska joutuu silloin lähemmäksi pelkoa eli opea. (Jos nyt tajusin mitään, mitä ope selitti. Mulla kun meni aika paljon aikaa ja energiaa siihen kaakattamiseen..! :D:D)

      Kuule, jos bloggaaja on näin tuuliajolla, niin ei kai lukijoidenkan voi olettaa olevan kovin aktiivisia.. Vaikka kommentit on kyllä aina niin kivoja saada, että niiden takiahan tätä kuitenkin haluaa yrittää jatkaa. Ja teistä on AINA ihanaa kuulla - hyvä, että voitte kaikki hyvin! :)))

      Terkkuja sinne myös kovasti koko laumalle! <3

      Poista
  3. On aivan ihanaa nähdä, kun oma koira onnistuu. Se tuntuu ihan sydämessä asti ja lämmin ylpeyden tunne kestää pitkään. Ihana että teidän reissu onnistui noin hyvin. Kun kävin Nellin kanssa samassa paikassa niin silloinkin homma hoitui uittajan puolelta tosi hyvin. Toista kertaa ei olla menty kun Nelli tuon uimalareissun jälkeen rohkaistui uimaan myös luonnonvesissä. Ehkä pitäis pistäytyä, puoli tuntia yhtäjaksoista uintia tekee hyvää (hmmm... tekis hyvää Nellin emännällekin...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen sanoit! Juuri noin se on! <3

      Wau, ai teillä tuosta seurasi noin nopeasti uimisesta innostuminen! Hieno homma ja hyvä reipas Nelli! <3 Varsinkin tietty talvella tuolla sisäaltaassa vois olla mukavaa käydä. Meillä kun Peppi on vielä tosi huono kävelemään kylmillä keleillä. Oon ajatellut käydä tutustumassa myös Hyvinkäällä olevaan koirauimalaan. Rillan hieroja käy siellä omien koiriensa kanssa ja tykkää paikasta kovasti.

      Mähän itse tykkään tosi paljon uimisesta ja vesijumpasta. Olis ihan mahtavaa, jos olis sellainen uimala, jossa saisi uida ihmiset ja koirat samassa altaassa. Voitais käydä koko perhe yhteisessä vesijumpassa. :D

      Mukavaa, vaikkakin TOSI kylmää(!), viikonlopun jatkoa sinne ja Nellille suukkoja! <3

      Poista
  4. Oooo, iha mykistynneenä luvettii ja katottii tuo vilimi! Ompa ollu reeppaeta tyttöjä. Minnoon niinku Arttu. Ee vettee jos voep vuan välttee.
    Äet näätti innostunneelta. Iha liikoo:) Onneks ee oo meelläpäen tuommosija uimalaetoksija. Muute sitä jootus meekäläenennii sinne. Näätti mamma sevverra innostunneelta :) Vaekka onkaet se terveellistä ja hyvvee liikuntoo. Muiskuja urheelle neetosille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän reippaita oltiin kyllä kaikki tytöt ja tosi reipas oli myös pikkuinen Jimi. <3 Jimin mamma oli etukäteen ihan varma, että Jimi ei tule uimaan, vaikka mikä olisi. Ja niin vaan Jimpula polski kaheen kertaan altaan ympäri. Sitten oli vielä altaan reunalla reippaasti häntä pystyssä eikä yhtään ahdistuneen oloisena. :)))

      Alunperin ajateltiin, että Rilla varmaan ui mielellään ja omatoimisesti, mutta kun tilanne muuttui Pepin mukaan tulemiseen, olin lähinnä kauhuissani. Pelkäsin oikeasti, että pitkula a) puree uimaopea b) tekee kakat altaaseen c) molemmat edelliset. :D Voin vakuuttaa, että peloilleni on ihan syytä ja taustaa.. Hitsi. ;D Mutta eipä mitään, Peppi olikin aikamoinen vesipeto ja antoi uimaopen koskea itseensä tosta noin vaan. Tosin, uimaopen ansiotahan se pitkälti oli. Hän todella vaikutti asiantuntevalta ja hyvä niin! Mennään varmasti toistekin ja otetaan silloin myös Rilla mukaan.

      Kuulehan Iivari, teillä siellä riittää varmasti ihania, puhtaita luonnonvesiä, joissa voisitte käydä vähän pulikoimassa. Oottakaa nyt kuitenkin, että vedet vähän lämpiää. Mamma vie sut sylissä vähän matkaa ja saat sitten uida siitä itse rantaa. Tietysti asiaan kuuluvan kaakatu.. eikun siis kannustuksen ;D saattelemana.

      Terkkuja sinne myös ja tytöt lähettää muiskut Iivarille! <3

      Poista
  5. Mahtava-molskis Peppiino ja Jimpsukka! Tosi kiva kun rohkaistuit ottamaan Pepin uimaan ja mikä loistava ylläripylläri et toinen onkin ihan superuimari. Nyt sit vaan mökilläkin uimaan jos vedet lämpenee. (mun yöllinen kommentti on kadonnu; olikohan siinä jotain jalkapalloa?!;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö - molskis ja loiskis!! Juu, mä luulen, että ainakin näin alkuun tolla uimaveden lämpötilalla on iso merkitys. On kai se itsestäkin mukavampi pulahtaa lämpöiseen kuin jääkylmään veteen. Ihanaa oli kyllä katsoa sekä Jimin että Pepin polskintaa! Niin reippaita molemmat! <3

      Haa, mä niin tiedän tän jalkapallosysteemin - siitä ei seuraa mitään hyvää! Kommentit katoaa eikä meillä ole minään iltana mun telkkarivuoro. Ihan tyhmää!! XD

      Terkkuja ja rapsuja sinne! <3

      Poista
  6. Voi pieniä pulikoivia ihanuuksia! Vai "kakalla sisään".. mua alkoi hihityttää. Kiitos mieltä piristävästä postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kuule, tää 'kakalla sisään' traditio alkaa olla aika jäätävä.. ;D En ees halua laskea, kuinka monta kertaa ko. entree on pitkulan toimesta suoritettu. Eiks kuulosta viehättävältä..? :D:D

      Eli sullako on siellä nyt kaikki lapset 'lietsussa'? Nauti omasta ajasta! Sitäkin tarvii välillä. <3

      Poista
  7. Varmaan mahtava kokemus kummallekin koiralle. Ossi on mennyt elämässään yhden kerran vapaaehtoisesti veteen:) Hiaaano toi vilminpätkä. Tästä mun omasta koneesta ei kuulu mitään kaakatuksia, kun tää on sellainen iso kone ja pitäisi olla skobarit kytkettynä. Ehkä mä jonakin kauniina päivänä saan senkin aikaiseksi. Meillä on nimittäin jossain sellaiset pienet tietokoneeseen tarkoitetut skobet. Kyllä oli söötti Peppi uidessa. Vähän tulee saukko tai majava mileen, kun katsoo uivaa mäyristä. Terveisii teille hurrrjasti, M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kokemus oli mahtava, myös meille emännille! :))) Ahaa, eli Ossi sai kerrasta selville mielipiteensä uimisesta.. ;D

      Kuule, ole TOSI iloinen, että vältyit kaakatukselta! :D Miäs kuunteli kaakatustani videolta ja yritti sitten matkia sitä vain todetakseen, että ei pysty sinne päinkään yhtä karmeeseen suoritukseen. :D:D

      Ihan sama mielenyhtymä tuli minulle - ihan näytti Peppi joltain just saukolta/majavalta uidessaan.

      Sinne myös terkkuja ja Ossikalle suukkoja! <3

      Poista
  8. Ihanaa, että löytyy tuollainen puhdasvetinen uintipaikka koirille! Hellekesä jos tulee, niin on sinilevää ja kaikkea muutakin epäpuhtautta luonnon vesissä. Ja tuonne halliin pääsee talvellakin. Hieno juttu tosiaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, uimala oli kyllä tosi siisti ja muutenkin fiksusti suunniteltu. Varsinkin talvella ajattelin koirien kanssa tuolla alkaa käydä. Ainakin silloin tällöin. Peppi meinaan on kovin huono lenkkeilijä kylmillä säillä. Muutenkin tietysti pitkälle selälle uiminen on tosi hyvää liikuntaa.

      Mukavaa juhannusviikkoa sinne Saksan maalle! Ü

      Poista
  9. Raisa ui,mutta pallon tai kepin perässä. Joskus ui ihan omasta tahostaan ympyrää :) Viljo eilen hyppäs veneestä veteen ja näkyi uiminen onnistuvan. Eikä se siitä ottanut itteesä vaikka poika on 15 vkoa. Reipas yksilö tämä kyllä.

    Olipa hienon näköistä Pepin uiminen. Hienoa,että uskalsit ottaa sen mukaan. Tästä vieltä kehkeytyy teille hyvä harrastus ;) Peppiläisen läjät ei vaan kovin kivaa ole, mutta onneksi matot säästyi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, hyvä Raisa - reipas uimari! :))) Ja entäs Viljo sitten! Moni olis tosiaan tuossa tilanteessa säikähtänyt ja alkanut pelätä vettä.

      EIkö! Uskomattoman sujuvasti Peppi tosiaan ui. Ja mun täytyy taas "puhutella" itseäni oikein topakasti. Olen nimittäin niin helposti itse pessimistinen Pepin pärjäämisen suhteen. Rohkeammin vaan pitäis tosiaan ottaa erilaisiin paikkoihin mukaan. Pepin 'kakalla sisään' systeemi on kyllä jo aika legendaarinen. Jännäkakkahan se on, aivan kirjaimellisesti. Mutta on sen takia tullut punasteltua, emännän meinaan. Voin kertoa!! :D:D

      Mukavaa juhannusviikkoa sinne ja koissuille rapsuja! 3<

      Poista
  10. Olipas hieno postatus. Musta oli erityisen kivaa, että juuri arka Peppi pääsi ensimmäisenä kokeilemaan uintia. Ehkä siksi, että jos ei olisi nyt päässyt, olisiko ikinä? Tiedä vaikka tämä olisi peräti ratkaisu Pepin arkuuteen, kun uimaopettajakin on vieläpä ongelmakoirakouluttaja. Jimistä ei varsinaista uintikuvaa tuossa tainnut ollakkaan, mutta varmasti pieni on uinut hyvin ja mielellään. Ja tuo Pepin uinti näyttää kyllä niin hyvältä, niin kuvissa kuin videollakin. Ja oikeastaan tuo "kaakatuskin" kuullosti hyvältä, niin innostavalta, että meikäkin uisi vielä pari metriä vaikkei enää muuten jaksaisikaan ;) Mäkkäri - magee veto, ei pääse mahdollisesti kadotetut kalorit katoamaan kenenkään uumalta, tsih! ;D Ja pitihän ne tortutkin nyt jonnekin vääntää, kun ilmeisesti jännitykseltä ei neitonen muistanut niitä uimahallille jättää ;D Muiskuja molemmille uimamaistereille ja tietty Rillalle kans!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Juu, näin jälkikäteen ajateltuna meille taisi käydä ihan hyvin, kun "pitikin" ottaa mukaan Peppi eikä Rilla. Oltiin alunperinkin kyllä ajateltu, että Peppi pääsee mukaan tokalla kerralla, kun ollaan ensin käyty ns. opettelemassa systeemit. Mutta vielä mukavampaahan se oli, kun Pepin reissu onnistui, vaikka ihan muuta pelkäsin.

      Tuossa MarMalle jo sanoinkin, että mun tarttee taas tarkastella kriittisesti näitä omia asenteitani. On niin helppoa olla ottamatta Peppiä mukaan ajatuksella, että eihän siitä kuitenkaan mitään tulis. Tässä ajan saatossa olen alkanut tajuta, että Peppi on yleensä paljon ärhäkämpi vieraille täällä kotona kuin vieraassa paikassa. Puolustaa tietysti reviiriä kaiken muun jännityksen lisäksi. Toki niiden vieraiden ihmisten käytöksellä on myös tosi iso merkitys. Koiriin tottuneet ammattilaiset osaavat ottaa huomioon Pepin arkuuden ihan toisella tapaa kuin me 'maallikot'.

      Joo kuule, munhan niitä kuvia piti Jimin hienosti sujuneesta uimisesta ottaa, mutta onnistuin sähläämään oikein kunnolla ja sain aikaan uskomatttoman surkeita räpsyjä, jos niitäkään. :/ Tyhmä minä!! No, sitä suuremmalla syyllä meidän tarttee mennä uudestaan! Ja tietysti myös sen takia, että Rillakin pääsee kokeilemaan.

      Peppi näytti kyllä ihan uskomattoman suloiselta uidessaan ja asento näyttää kyllä omaankin silmääni oikein hyvältä. Hih, ihanaa, jos kaakatuksen voi nähdä (kuulla) noinkin positiivisesti! :))) Arvaat varmaan, että omaan korvaan se kuulostaa melkoiselta!! :D:D

      Mäkkäri oli kyllä hyvä veto tosiaan. Jimi on ihan konkari tossa touhussa. On saanut tuollaisen maustamattoman pihvin monta kertaa ja tiesikin pussista/tuoksusta heti, mitä tuleman pitää. Peppi taas ahmaisi oman piffinsä sellaisella vauhdilla, että niNnin piti seisoa Jimin annoksen vieressä vahtimassa, ettei Peppi hyökkää syömään myös sitä. Niin meinaa käydä nimittäin aina, kun Jimi syö meidän koirien kanssa samaan aikaan. Tytöt tyhjentää kuppinsa sekunnissa, kun Jimi taas haluaisi nautiskella ateriansa hitaasti ja rauhallisesti. Hitsi. ;D

      Onneksi, onneksi, onneksi tosiaan kakalla mentiin sisään systerille eikä uima-altaaseen! :D

      Mukavaa juhannusviikoa teidän porukalle ja Ellille suukkoja! <3

      Poista
  11. Voi ihana! :) <3 <3 OIkeasti, vesi valui silmistä tuon 'kakalla sisään'- kanssa, kun meillähän on Aslanilla vähän sama juttu ja Pyhännällä laukauksensietotestin jälkeen tuli jännä kakka, valitettavasti vain just silloin kun seuraavan lohkon koirat olivat testissään...Aslanin ilme, siinä pientareella torttua vääntäessään oli lähinnä "Apua, äiti! Ne ampuu mua kun mä oon tortulla!" :D

    Mutta suloinen pulikoija menee kuin vanha tekijä! :) Mahtavaa, että Rilla estyi (anteeksi, Rilla :) tulemasta, ikävä, tietty että on bebavaivoja :( Mut, ihanaa, et Peppi sai tilaisuuden ja osoittautui myös olevansa horoskooppimerkiltään hylje <3

    Sun kannustus oli kuitenkin ihan parasta, aivan kuin olisi itteään kuunnellut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä todellinen jännä kakka Aslanilla! :D:D *hysteeristä hihitystä*

      Juu, tavallaan kävi hyvä tuuri, kun oli "pakko" ottaa Peppi Rillan sijaan. Ja varmaan oli hyvä myös se, että itsellä odotukset oli täysin nolla. Sitä suurempi oli ilo ja hämmästys sekä minulla että niNnillä, kun Peppi ja Jimpula polski menemään kun mitkäkin konkarit! :))) Hihii, hylje on kyllä osuva horoskooppimerkki! Me aletaan käyttää sitä - tänks! :D

      Entäs toi mun kaakatus - ou lord!! Mies yritti tosiaan matkia sitä, kun katsoi (kuunteli!) videota, mutta totesi hyvin pian, ettei millään pysty lähimainkaan yhtä kammottavaan kiljumiseen.. :D:D

      Ihanaa jussia teille ihanat! <3

      Poista
  12. Tuisku: On kyllä messevä harraste toi pulikointi. Tommoseen lämpöseen altaasen ku pääsiskin. Kyllä plutattas Pepin kans kilpaa. Hiano vilmi, upee tyttö ja ilosta meininkiä. Huippua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kuule Tuiskuliininen, ilman muuta sun tartteis päästä Pepin kanssa puliveeraamaan tollaseen lämpöaltaaseen. Pikkasen epää, kun teistsi joutuu uiskentelemaan siellä tod. näk. melko viileä vetisessä pallolammessa. ;D

      Messevää juhannusta teille pojat ja kotiväelle kans! <3

      Poista
  13. Onnea vielä annamari ja koiraneidot. Olette Top 10 -listalla!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Ü