torstai 9. kesäkuuta 2016

2+2=monta!


Hihii, monta on! Kävi nimittäin niin, että Jimpsun mamma lähti kummitätinsä perheen kanssa reissuun ja se tarkoitti sitä, että kaksi koiraa tarvitsi hoitopaikan. Eihän siinä mitään, Jimpula viihtyy meillä oikein mainiosti eli tänne vaan! Kummitädin perheen havannatyttö Viivi ei sitten taas ole koskaan ollut hoidossa muualla kuin Jimpsun mammalla niNnillä ja on vähän arkaliini. Niinpä sitten otettiin muutama harjoittelukerta tässä keväällä. Ne tosin menivät lähinnä niin, että Viivi seurasi niNniä erittäin tiiviisti, mutta tulipa hoitopaikka noin muuten edes tutuksi. Täällä me ollaan nyt sitten viikko taiteiltu neljän koiran kanssa ja ihan hyvin on mennyt. Viivi on tosi suloinen ja kiltti koira ja kerrankin minä saan olla se kaikista turvallisin ihminen. Yleensä kaikki koirat rakastuvat mieheeni, mutta Viivi aristaa jostain syystä juuri miehiä ja kun parempaakaan ei ole tarjolla, niin minä olen saanut Viivistä pienen varjon - voi liikutus.  




Meidän ärripurri pitkuliini Peppi on käyttäytynyt vierasta kohtaan kohtuullisesti. Mutta silloin kun Peppi on papan sylissä, niin Viivin kannattaa kiertää vähän kauempaa. Peppi on hyvin mustasukkainen papastaan. 


Viivi on opetettu talon tavoille.. ;) 

Jimille tämä hoitokerta on ollut sillä tavalla erilainen, että hän on joutunut jakamaan vierailevan tähden samaa erityishuomiota Viivin kanssa. Voi pientä. 




Huomenna koittaa sitten Viivin ja Jimpsun onnen päivä: omat ihmiset saapuvat reissusta! Ja me joudumme totuttelemaan taas vain kahteen koiraan. Mahtaa olla muutaman päivän aika aution tuntuista. 




Pakko vielä kertoa, että vaikka neljä koiraa on meille monta, niin viime viikonloppuna täällä oli iltaa viettämässä myös ystäväni hänen neljän koiransa kanssa eli koiria oli yhteensä kahdeksan. Se oli huvittavaa! Pienin oli Jimi-chihu ja suurin huskytyttö Ira. Harmillisesti kuvatodisteita ei löydy muuta kuin muutama onneton kännykkäräpsy





Mukavaa viikonloppua kaikille toivottaa 4-1! ;) 





tiistai 12. huhtikuuta 2016

Huutiksen viemää


Olen täällä blogissa muutaman kerran maininnut, että meillä on kummikoira Romaniassa. Tämän ja muutaman muun yhteyden kautta olen tutustunut minulle uuteen tapaan auttaa koiria esim. Romaniassa. Se projekti on nielaissut tällä hetkellä ajan, jonka olen aikaisemmin käyttänyt omaan ja teidän toisten blogeihin. En siis suinkaan ole kadonnut koirineni maan uumeniin vaan naamakirjaan. Tai no, koirat ovat ennemminkin karanneet pihalle nauttimaan keväästä ja minä istua nakotan entiseen malliin koneen ääressä, nyt vaan toisessa somemaailmassa kuin aikaisemmin. Same same but different - sanoisi ameriikkalainen. ;)


Mamma on koko ajan jossain naamakirjassa, booooring! 

Jos aletaan miettiä maailman hätää, ihmisten, eläinten, kokonaisten kansakuntien ja eläinlajien, ei hädällä ole mitään määrää tai loppua. Sen edessä jää sanattomaksi, avuttomaksi. Jos taas löytää siitä määrättömyydestä jonkun kohdan, joka koskettaa jostain syystä ihan erityisesti ja keskittyy siihen, niin ehkä loputtomuuteen voi saada kiintopisteen. Minua on nyt koskettanut Romaniassa kahden nuoren tytön arki ja tarina n. 800 kodittoman koiran hoitajina. Tästä syystä olen antanut naamakirjan viedä, vaikka aikaisemmin en ole ollut koko kirjassa.


Me boikotoidaan mammaa ja katotaan papan kanssa telsua, nih!


Jos joku haluaa käydä kurkkaamassa, mistä puhun, niin ryhmä löytyy täältä (klik). Ryhmään pääsee jäseneksi, kun klikkaa *liity ryhmään*. Kaikki halukkaat hyväksytään ja jatkossa voit itse lisätä potentiaalisia jäseniä, jos niin haluat. Huutista on jäljellä vielä kaksi viikkoa ja siellä on paljon monenlaista huudettavaa: koruja, lasia, hopeisia aterimia, kynttilöitä, koiratavaraa, hassuja possujutskia (vink, vink :)) ja vaikka mitä muuta. 


Halusin tulla moikkaamaan ja kertomaan, miksi blogissa on nyt vielä hiljaisempaa. Ajatuksissa blogi kyllä on ja varsinkin te kaikki lukijat sekä kanssabloggaajat


Toivotamme tyttöjen kanssa teille kaikille oikein hyvää ja lämmintä kevään jatkoa! 




Kevään ekat terassijädet. :P 


perjantai 22. tammikuuta 2016

Isoja syntymäpäiviä ♥


Synttärisankari Peppi - tänään 5 vuotta!








♡ Paljon onnea maailman rakkaimmalle pitkuliinille!  


keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Victory - koiran osteosarkooma


Näin uuden vuoden kunniaksi halusin jakaa kanssanne tarinan ystäväni Pian Belgianpaimenkoirasta Vickystä. Vicky on oikea huonon onnen tyttö vai sittenkin hyvän onnen? Saatte päättää itse.


Vicky syntyi Espanjassa ja se löydettiin n. vuoden ikäisenä, huonokuntoisena raasuna vaeltelemasta yhtä huonokuntoisen mastiffin kanssa. Kaksikko vietiin koiratarhalle, jossa mastiffi parka menehtyi pian vaivoihinsa. Vicky sen sijaan säilyi hengissä ja sai siksi nimensä englannin kielen sanan victory mukaan. Pia törmäsi Vickyn kuvaan netissä ja niin alkoi Vickyn pitkä matka Espanjasta Suomeen. Alla olevassa kuvassa vasemmalla Vicky huonokuntoisena tarhalla ja oikealla terveeksi hoidettuna Suomessa.





Suomeen päästyään, Vicky eli seuraavat neljä vuotta onnellista koiran elämää ystäväni perheenjäsenenä. Kunnes koitti seuraava haaste, joka alkoi toisen etujalan ontumisena. Ontumista hoidettiin muutama viikko viattomana venäytyksenä, kunnes elokuussa jalka kuvattiin ja karmea totuus paljastui, Vickyn ranteesta löytyi luusyöpä (osteosarkooma). Osteosarkooma on koirien yleisin luusyöpä ja sen ennuste on valitettavan huono. Eläinlääkäri, joka kuvat otti, sanoi, että Vicky täytyy päästää kärsimyksistään pian, koska luusyöpä on erittäin kivulias.


Vasemman etujalan ranteessa näkyy syöpäpatti -



Olen kertonut täällä blogissa ennenkin omasta luottoeläinlääkäristämme Heikki Putrosta. Heikki on erikoistunut koirien kasvainsairauksiin sekä ortopediaan. Täydellinen yhdistelmä Vickyn tapauksessa, joten en epäröinyt kertoa Heikistä ystävälleni. Saimme onneksi pikaisesti ajan Heikille ja siitä lähti käyntiin aikamoinen hoitoprosessi.

Ihan ensin oli tärkeä selvittää mahdolliset etäpesäkkeet, koska osteosarkooma on niin aggressiivinen tauti, että levinnyttä syöpää ei (ainakaan koirilla) kannata lähteä hoitamaan. Vicky käytettiin CT-kuvissa Kouvolan Eläinsairaalassa ja uutiset olivat onneksi hyviä: ei näkyviä etäpesäkkeitä! Kouvolassa sen vuoksi, että saimme kuulla siellä olevan maan tarkin CT-kuvantamislaite. Tämän Pia koki tärkeäksi, jotta nähtäisiin mahdollisimman tarkasti mahdolliset etäpesäkkeet.


CT-kuvat syöpäpatista -



Seuraava vaihe oli sairaan raajan amputointi, joka on ainoa tapa pysäyttää tauti. Koirien raaja-amputaatiot eivät ole Suomessa kovinkaan yleisiä ja ne jakavat mielipiteitä tosi voimakkaasti. Tämä onkin tärkein syy, miksi halusin ehdottomasti kirjoittaa Vickyn tarinan tänne blogiin ja onneksi sain siihen Pialta luvan. Kokonaisen raajan amputoiminen on tottakai iso ja radikaali päätös ja prosessi on myös varsin hintava. Ymmärrän hyvin, että kaikki eivät moiseen halua/pysty lähtemään, mutta minusta on tärkeää levittää tietoa myös tästä vaihtoehdosta.


Elokuussa 2015 juuri syöpädiagnoosin jälkeen -



Vickyn tapauksessa amputaatio oli ainoa mahdollisuus säästää koiran henki. Heikki kertoi meille puhuneensa amputaation puolesta viimeiset viisitoista vuotta. Hän on vilpittömästi sitä mieltä, että koira, koosta ja rodusta riippumatta, pärjää loistavasti kolmella raajalla. Pia on ollut vuosia mukana rescue-toiminassa ja nähnyt maailmalla paljon kolmiraajaisia koiria ja tiesi, että koira voi elää täysipainoista elämää myös kolmijalkaisena. Tästä syystä hän oli erittäin valmis niinkin radikaaliin hoitomuotoon. 

Netistä löytyy, varsinkin jenkkisivuilta, tosi paljon tietoa kolmijalkaisista koirista ja minä totuttelin ajatukseen, lukemisen lisäksi, katsomalla videoita youtubesta. Videoiden perusteella näytti, että kolmijalkaisuus ei todellakaan ole koiralle ongelma, eikä välttämättä edes hidaste. Tässä yksi esimerkki.

Vaikka tiesimme, mitä on tulossa, niin toki Vickyn näkeminen heti leikkauksen jälkeen oli sydäntäsärkevää. Itkeä vollotimme Pian kanssa lattian nurkassa ja katsoimme, kuinka nukutuksesta heräilevä Vicky loikki ilman toista etujalkaansa. Mutta niin kuin Heikki oli luvannut, Vicky nousi heti pystyyn, käveli omin jaloin autolle ja hyppäsi itse auton takaboksiin. Uskomatonta! 


Ensimmäisiä kuvia amputaation jälkeen -




Ensimmäiset päivät leikkauksen jälkeen olivat silti vaikeita. Liikkuminen ei ollut ongelma, mutta leikkauskipuun määrätty Tramal sopi huonosti Vickylle ja aiheutti läähättämistä sekä levottomuutta. Ystäväni sanoin oli yhtä h*vettiä katsoa, kun koira ei saanut rauhoituttua paikoilleen vaan vaelteli pitkin asuntoa tuntitolkulla. Onneksi rauhattomuus helpotti, kun Tramal saatiin ajettua alas. Kuulemma tietyille roduille, kuten Belgianpaimenkoirille, Tramal sopii huonosti.





Vickyn kävely kehittyi alusta asti todella nopeaa tahtia. Joka kerta kun näin Vickyn, olin ihan hämmentynyt, kuinka paljon sulavammaksi liikkuminen koko ajan muuttui. Varsinkin juostessa, ei meinannut aina edes huomata, että yksi jaloista puuttui. Niin, Vicky todella juoksi jo hyvin pian leikkauksen jälkeen ja todella lujaa. Haki innoissaan palloa, aivan niin kuin ennenkin.


Juoksunäyte kotipihalla 14 vrk amputaation jälkeen -



Kun leikkauksesta oli kulunut kolme viikkoa, menimme poistattamaan tikkejä sekä aloittamaan sytostaattihoidot. Vicky sai sytostaatteja yhteensä viisi kertaa kolmen viikon välein. Osteosarkooma on sen löydyttyä oletettavasti lähettänyt jo ainakin mikroskooppisia etäpesäkkeitä. Jos CT-kuvissa näkyviä etäpesäkkeitä ei ole, niin näihin mikroskooppisiin etäpesäkkeisiin sytostaatit purevat todella hyvin. Heikki käyttää kahta eri sytostaattia joita annettiin vuoron perään, toista kolme ja toista kaksi kertaa. Ennen jokaista sytostaattitiputusta Vickylta otettiin veriarvot ja toisen sytostaatin kohdalla myös sydänultra oli välttämätön. Sytostaatit tuhoavat aina syöpäsolujen lisäksi myös terveitä soluja ja siksi on tärkeää, että veriarvot tarkistetaan. Jos veriarvot ovat laskeneet liikaa, niin tiputusten välillä pidetään pidempi tauko.


Sytotiputuksessa -



Vicky kesti sytostaatit todella hyvin ja ne pystyttiin antamaan aikataulun mukaisesti. Toisen sytokerran jälkeen Vicky oli erityisen vaisu ja huonovointinen, joten Pia vei koiran lääkäriin. Siellä todettiin, että leukosyytit olivat laskeneet aika alas. Vicky sai antibioottikuurin ja vointi parani nopeasti. Muuten jokaisella kierroksella neljäs päivä oli aina sellainen, että Vicky voi selvästi vähän huonosti: ruoka ei maistunut ja koira oli tavallista väsyneempi. Muuten sytoista selvittiin tosi hyvin ja Vicky oli suurimman osan ajasta hyvävointinen ja iloinen.


Ohessa taidonnäyte, kuinka yhdelläkin etutassulla voi kaivaa. ♥  



Viimeisellä sytokerralla, joulukuun alussa, Vickylta otettiin keuhkokuvat, jotka olivat ihan puhtaat. Osteosarkooma lähettää yleensä aina ensimmäiset etäpesäkkeensä keuhkoihin, joten oli todella hyvä uutinen, että keuhkoissa ei näkynyt mitään epäilyttävää. Osteosarkooma on kuitenkin todella vakava tauti, jonka ennuste on, hoidoista huolimatta, varsin karu. Tilastojen mukaan sytostaattihoitojen jälkeen koirista on elossa kahden vuoden jälkeen 50 %. Mikä on toisaalta todella paljon, jos ajatellaan prosentteja ilman hoitoja. Se luku on nimittäin pyöreä nolla.


Puhtaat keuhkokuvat ja viimeiset sytot -




Tällä hetkellä Vicky voi erittäin hyvin. Vicky asuu neljän koiran laumassa ja oli ennen leikkausta laumansa nopein. Vaan niinpä on yhä edelleen, vaikka on antanut jalan verran tasoitusta tovereilleen.


Kotipihalla 2 kk amputaation jälkeen -




Kavereiden kanssa pellolla 2 kk amputaation jälkeen -




Minkälaisia ajatuksia Vickyn tarina teissä lukijoissa herättää?